Osa 1
Kuuntele, mitä kuuluisa tekstiilitaiteilija Eevahenna Aalto kertoo työstään.

Osa 2
Statoil pilasi näkymän, mutta antoi leipää

Osa 3
Kulttuurellisesta koulusäkistä

- Eevahenna Aalto, voitko kertoa vähän tästä työstä, mitä nyt teet?

Siis, mä teen yhtä suurta julkista työtä Moldeen, se on Sanden koulu, jossa järjestettiin suljettu kilpailu, johon kutsuttiin viisi taiteilijaa ottamaan osaa. Ja minä olin ainoa suomalainen ja ainoa pohjoisnorjalainen ja iältäni kaikkein vanhin, niin kuin se yleensä on!

Ja voitin tämän kilpailun ehdotelmalla, jonka nimi on Meidän kaksi todellisuuttamme. Ja tää työ koostuu oikeastaan kahdesta työstä, siinä on meidän maapallomme ja meidän pohjoisen maapallopuoliskon tähtitaivas.

Työ koostuu neljästäkymmenestä, voi sanoa tämmöisestä vyöstä, jotka mä kudon 15 senttimetriä leveinä ja puolitoista metriä korkeina – se on aikamoinen homma! Jos tän työn niin ku pistää lattialle leveelleen, se on puolitoista metriä korkea ja kuusi metriä leveä. Mutta seinällä se tulee olemaan neljä metriä leveä tämän haitarinominaisen relieffiripustuksen takia. Ett mä niin ku oon halunnu antaa väsyneille oppilaille koulupäivän jälkeen tämmöisen vapauden tunteen, kun ne lähtee pois koulusta.

- Mistä tämä idea tuli? Se on loistava idea!

Idea tuli nähtävästi mun omasta kouluajastani ja siitä, että minä odotin, että koulupäivä olisi loppunut. Itse olen ollut hyvin kiinnostunut aina maantiedosta, karttoista ja maailmasta. Se oli oikeastaan se mielekkäin opetustunti, mitä oli koulussa – maantieto, Mutta kumminkin se vapautus, kun pääsi kolulusta, se oli kaikkein suurin. Tää ideä tuli aika nopeasti, mulle sanottiin – tai kilpailukutsussa sanottiin – että työn pitää olla ei-abstrakti, siis sen pitää olla luonnonmukainen. Ja minä, joka olen hyvin abstrakti taiteilija. Niin, se oli hyvin vaikeata oikeastaan alussa, mutta yhtäkkiä se tuli sitten tämä idea, ja sen perusteella sitten tein ehdotelmani ja nyt olen toteuttanut tätä työtä.

- Sinä teet aamusta iltaan työtä, mutta jos tekisit tämän, sanotaan normaalin työpäivän sisällä, miten pitkä aika menisi?

Siis, nyt mä oon laskenut, että mun työtahdilla, joka voi olla kymmenestä viistoista tuntia päivässä, eikä ole viikonloppuja eikä mitään ihmeen lomia – koko kesän oon tehnyt tätä, niin tähän meni vuosi. Jos olisin ollut taitielija joka menee aamulla töihin ja lähtee neljältä kotiin, niin se olisi varmaan ottanut tuplan eli kaksi vuotta.

Vastaa kysymyksiin!

1. Missä kaupungissa Eevahenna Aalto asuu?
2. Mistä maasta hän on kotoisin?
3. Milloin tämä haastattelu tehtiin?
4. Montako taiteilijaa oli kilpailussa mukana?
5. Mikä on tämän suuren työn nimi?
6. Mistä osista työ koostuu?
7. Mihin se maailmankartta viittaa?
8. Mitä koululaiset näkevät, kun he menevät koulusta kotiin?
9. Mitä tähtitivas merkitsee Eevahennalle?
10. Montako ”vyötä” on työssä?
11. Miten korkea Meidän kaksi todellisuuttamme on?
12. Miten leveä se on seinällä.
13. Mistä kouluaineesta Eevahenna oli eniten kiinnostunut?
14. Työn piti olla luonnonmukainen. Mikä oli Eevahennan ongelma?
15. Kuinka kauan Eevahenna teki Meidän kaksi todellisuuttamme?
16. Kuinka kauan olisi kestänyt, jos hänellä olisi normaali työvuosi?

- Asut keskellä Hammerfestia. Täällä on paljon öljynporaustoimintaa. Miten sinä olet huomannut sen?

No, mä oon sen surku kyllä huomannut, että koko tämä Statoili on pilannut mun näkymäni ja se on oikeastaan pilannut sekä päivä- että yönäkymät. Kerta Melkøya on suoraan mun talostani merelle ja se on suoraan mun silmieni edessä. Talvella se on kuin sirkus ja kesällä se kiiltää niinku mitalli kiiltää. Mutta, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin siitä tulisi. Sain suuren työtilauksen, tein sinne niiden hallitusrakennukseen päätaideteoksen eli kudoksen, joka on 2m leveä ja 6.5m korkea. Ja siinä on vähän sama juttu, että kun tämmösiä näin suuria töitä tekee, niin ei oikein osaa laskea, kuinka kauan aikaa menee. Ja sillä tahdilla mulla on nyt sitten menossa toinen vuosi, että teen isoja töitä. Se alkaa mennä selkärankaan ja sormiin ja nikamiin. Mutta, mutta, tottakai, jos mä olisin ollut tämmöinen äveriäs taiteilija niin mä oisin sanonut ”kiitos ei, en ota vastaan työtä”. Mutta, mutta, sitä meikäläisenä pitää olla aika onnellinen kun saa tämmösiä suuria mahdollisuuksia ja mulla on suunnitelmia. Sillä rahalla mä rakennan itselleni autotallin esimerkiksi. Mutta ei se mikään kaunistus tälle kaupungille ole, ei ainakaan minun omalle näkymälleni.

Vastaa kysymyksiin:

1. Millä tavalla Melkøya on pilannut Eevahennan näkymän?
2. Millä tavalla Melkøya on antanut hänelle ”leipää”?
3. Mitä Melkøya muistuttaa talvella?
4. Missä Melkøyan rakennuksessa on Eevahennan kudos?
5. Mitä taloa Eevahenna haluaa rakentaa?
6. Miten Eevahenna huomaa, että hänellä on liian kova työtahti?

Osa 3

- Sinä olet myös ollut mukana tässä ”kulturelle skolesekken” Norjassa. Mitä olet tehnyt?”

No mulla, mä olin kesällä 2004 Harstadissa. Meillä oli kokous, johon mut kutsuttiin just tästä ”kulturelle skolesekkenistä” ja siellä tapasin Kåfjordista Eva Jørgensenin ja me tulimme sitten juttusille. Hänhän on tämmöinen ”primus motor” tässä Kåfjordin kulttuurikoulussa ja hän kysyi minulta suoraan, että voisinko tulla pitämään näyttelyä ja olla opettajana heidän koulussaan?

Ja mä sanoin, että mun pitää vähän aikaa ajatella ja ei mennyt kuin viikko, niin mä otin Evaan yhteyttä ja sanoin ”kyllä kiitos”. Ja tää mun opetushommani oli sitten kolme viikkoa intensiivistä, huhtikuussa tänä vuonna. Ja se tahtoo sanoa, että kun Statoilin työ oli valmis ja ripustettu ja mä olin aika tyhjä niinkun, täysin tyhjä ja väsynyt ja halusin pienen paussin. Ja tämä opetushomma sopi siis aivan , se oli aivan mainio juttu. Se oli rasittavaa mutta se oli hyvin antoisaa. Ja en ole ikinä elämässäni tavannut niin ihania koululaisia ja niin kreatiivisia ja iloisia ja ystävällisiä ja kohteliaita. Kun tää 3 viikkoa oli ohi, niin silloin mä tein sitten valmiiksi tään kilpailuehdotelmani. Se oli tän ”koulusekkenin, skolesekkenin” jälkeen. Se oli hyvin antoisaa aikaa ja se oli just niinkun ajoitettu semmoiseen aikaan että ei parempi vois olla.

- Eeva Henna, voisitko sanoa jotain tästä “kulturelle skolesekkenistä"?

No mulle jäi tämmönen niinku ikuinen lopputulos siitä tai ihana muisto, että mä pidin näyttelyä viidessä eri kunnassa ja olin opettajana viidessä eri kunnassa ja mun opetukseni alkoi sillä, että mentiin näyttelyyn. Ja jos mä vertaan niinkun mun näyttelytoimintaa, niin muuten ympäri Norjaa ja maailmaa ja hyvin harvoin tulee lapsia sinne – niin mä sanoin, että se oli suurin elämys nää koululaisten kysymykset. Kerta he ovat niin rehellisiä ja he kysyvät suoraan ja sanovat sen, minkä ajattelevat. Kun taas keski-ikäiset ja semmoiset – sanotaan nyt 30-vuotiaat eteenpäin– niin kieli on muuttunut ja jos ei heti näe jotain, niin mennään pois. Ja kysymykset ovat hyvin valittuja ja reaktiot ovat valittuja kun taas lapsilta ne tulee aivan suoraan. Siis se on semmonen aarre, minkä mä oon kätkenyt sisimpääni. Ja jos mulla jotenkin on vähän mieli allapäin niin mä muistelen, mitä ne lapset sano mulle. Se on suurin toivo ja eteenpäinmeno, sehän se on lapsissa. Siis mä iloitsen, kun nämä lapset kasvavat ja ovat aikuisia ja toivon, että he pitävät saman avoimen mielen ja suorasukaisuuden. Sitä mä toivon ja mä luulen, että siihen on suuret mahdollisuudet.

- Niinkuin mitä sinä itse olet tehnyt! Suurkiitos sinulle Eeva Hanna Aalto.

Vastaa kysymyksiin:

1. Milloin Eevahenna oli Harstadissa?
2. Kenet han tapasi Kåfjordista? (suomeksi: Kaivuonosta)
3. Mitä tämä ihminen tekee Kåfjordissa?
4. Mitä se ihminen kysyi Eevahennalta?
5. Kauanko kesti, ennen kuin Eevahenna suostui siihen?
6. Miksi se opetushomma sopi hyvin Statoil-työn jälkeen?
7. Mitä Eevahenna ajattelee koululaisista, joita hän tapasi?
8. Mitä hän teki opetushomman jälkeen?
9. Monessako kunnassa Eevahenna oli opettajana?
10. Millä tavalla opetus alkoi?
11. Miksi koululaisten kysymykset olivat suurin elämys hänelle?
12. Mitä hän sanoo aarteesta?
13. Mitä Eevahenna ajattelee näistä lkoululaisista aikuisina?

Tekstin on kirjoittanut nauhalta Virpi Maija-Liisa Pirinen