Muistan hyvin ensimmäisen suomen kielen tunnin elämässäni: nuori nainen tuli saliin ja hän heti alkoi puhua suomeksi. Me olimme vain kolmekymmentä pelästynyttä ylioppilasta, jotka eivät ole koskaan kuulleet suomea. Mutta me ymmärsimme jollakin tavoin, että hän tervehti meitä ja esitteli itsensä, siis meidänkin täytyi sanoa ketkä me olemme ja mitä me opiskelemme. Alussa se oli vähän outo ja pelottava, että me saimme puhua vain suomeksi, mutta myöhemmin olemme ymmärtäneet, että tämä menetelmä on oikein tehokas opiskelussa ja äidinkieli-erot voi ratkaista myös, löytämällä yhteisen kielen ryhmässä, jossa olemme sekä unkarilaisia että romanialaisia opiskelijoita.

Se oli puolitoista vuotta sitten, vuoden 2006 syyskuussa. Ylioppilastutkinnon jälkeen minun täytyi päättää, missä jatkan opiskelua ja mitä haluan opiskella yliopistossa. Se ei ollut niin vaikea, koska tiesin jo, että tahdon mennä Kolozsváriin (romaniaksi: Cluj-Napocaan) ja että harrastan kieliä ja varsinkin englantia, mutta halusin aloittaa uuden kielen opiskelua myös.

Sen lisäksi, että me viihdymme täällä, opimme kieltä intensiivisesti: muutamat ovat jo käyneet Suomessa, toiset käyvät myöhemmin ja monet meidän vuosikurssistamme kirjoittavat pro gradu tutkintonsa ensi vuonna suomeksi tai heillä on muita pitkän aikavälin sunnitelmia suomen kielen yhteydessä.

Siis, jos joku kysyy, millainsta on opiskella suomea, voin vain suosittaa hänelle tulla kokeilemaan sitä, koska tiedän, että olen opiskelut paljon näiden vuosien aikana – ei vain suomea, mutta yhteiskunnasta myös .

Kósa Bíborka

Sadoveanu Ilinca kertoo suomen kielen opiskelustaan

• Kolozsvarissa eli Clujissa (Romanian kielellä) 20.03.2009tapasin Ilinka Sadoveanun, joka jo viime vuonna kirjoittti finsk.no-sivuille siitä, miksi hän opiskelee suomea. Ja oli kaksi kaveria mukana. No, nyt kun olen täälllä paikan päällä Ilinka, voisitko kertoa vähän siitä, miksi luet suomea.
• Hei, olen Ilinka ja opiskelen suomea ja englantia Babes-Bolyain yliopistossa. Pari vuotta sitten haluaisin opiskella suomea vain koska minä pidän Himista.
• Hetkinen, mikä on HIM? Kerro meille vähän!
• Him on rock-bändi Suomesta. He soittavat suurin piirtein englanniksi, mutta he laulavat myös suomeksi, esim Valoyössä tai Ikkuna prinsessa.
• Niin, entä muuta?
• Silloin en ajatellut, että suomi on niin kaunis kieli. Me opiskelemme kirjallisuutta ja kaksikielisyyttä, kielioppia ja nyt minä pidän enemmän Suomesta.
• Kerro, mitä tiedät tai ajattelet suomalaisista!
• Suomalaiset ajattelevat eri tavalla kuin me ja ovat enemmän avoinaisia. Heidän maa on niin kaunis ja haluaisin mennä Suomeen ja nähdä joko he ovat kuin ajattelen. Tästä syystä opiskelen myös ruotsia, koska olisi mielenkiintoista, jos tapaisin kaksikilisiä ihmisä, jotka asuvat Suomessa.
• Tervetuoa Pohjoismaihin Ilinka Sadoveanu ja suurkiitos sinulle.
   

Miksi? – kysyvät monet ihmiset kun he kuulevat,että me opiskelemme suomea Romaniassa. Jos joku olisi kysynyt tämän kaksi vuotta sitten, kun me tulimme opiskelemaan Babes-Bolyain yliopistoon, ehkä me emme olisi osanneet vastata kunnolla. Tai ehkä Ioana olisi vastannut, että hän valitsi suomea sivuaineenaan koska hän pitää HIMistä, Ilinca olisi sanonut, että hän kuvitteli suomea mielenkiintoisena kielenä, ja ehkä Diana olisi kertonut, että hän pitää hyvin paljon Nightwishistä. Mutta jos nyt joku kysyisi saman kysymyksen, meillä olisi paljon enemmän sanottavaa. Kun me valitsimme tulla Clujin Babeş-Bolyain yliopistoon ja kun päätimme opiskella suomea, me emme olleet tietäneet paljon Suomesta. Opiskella suomea oli kolme vuotta sitten kaunis uni. Nyt se on realiteetti. Alussa me tiesimme vain, että Suomi on kaunis maa, jossa on paljon järviä ja että suomen kieli on unkarin sukukieli.

Nyt, kahden vuoden jälkeen (jonka aikana me luimme Runebergin runoja ja opiskelimme suomen historiaa ja maantuntemustakin), me tiedämme että suomalaiset ovat sisukkaita ja vaikeuksista huolimatta he ovat luoneet oman historiansa ja omia perinteitään. Vaikka opiskella uutta kieltä on aina vähän vaikeaa, meidän kollegoimme ja me olemme edistyneet suuresti ajan mittaan. Clujissa opetetaan omavaraisessa, hauskassa muodossa: me katsomme kuvia, pelaamme pantomiimia ja kuuntelemme usein suomalaista musiikkia. Pelit ja tiede yhdistyvät harmonisella tavalla. Me opiskelimme saduista, tarinoista, kansanperinteestä ja tärkeistä suomalaisista henkilöistä (Aleksis Kivestä, Elias Lönnrotista, Eino Leinosta, Alvar Aallosta, Mikael Agricolasta, ja Tarja Halosesta myös), Kalevalasta ja muustakin. Lisäksi, me opiskelemme suomen historiaa, suomen kielioppia ja suomen kirjallisuuden vaiheita myös. Ensimmäisellä vuosikurssilla me emme osanneet tarpeeksi hyvin kieltä, siksi me opiskelimme maantuntemusta ja kirjallisuutta romaniaksi. Kieloppia opetettiin kuitenkin suomeksi. Nyt me opiskelemme sekä kielioppia että kirjallisuutta suomeksi.

- Johanna Domokos, sinä olet nyt ollut täällä Tromssassa eräässä saamen kielen konferenssissa. Olet unkarinkielinen romaanialainen ja puhut sekä saamea että suomea. Nykyään opetat unkaria UCLAssa eli University of California – Los Angelesissa. Mistä maasta ja mistä kielestä me nyt oikeastaan aloitetaan? No ehkä suomen kielestä. Miten kinnnostus alkoi?

Olen syntynyt yhdessä unkarilaisessa perheessä Romaniassa ja vuonna 1989 aloitin opiskella unkaria ja englantia Kološvaarissa. Se on Romaniassa ja siellä heti ensimmäisessä vuodessa opetettiin suomea. Ja sen jälkeen kun diktatuuri loppui 1989 ...

- Siis silloin kun Ceauseşcu kuoli?

Joo, minä sain mahdollisuutta opiskella Unkarissa fennugristiikkaa ja turkulogia, koska unkarin kielellä on kaksi linjaa. Se historia menee takaisin kahteen suuntaan, fennugristiikkaan ja myös turkulogiaan. Mä sain stipendin ja olin vuonna 1992-1993 Helsingissä. Mä tulin sitten opiskelemaan suomea ja heti aloin opiskella saameakin koska siellä saamelainen Irja Seurajärvi Kari opetti saamea. Ja myös alusta alkaen mä opiskelin kieltä – aloin kääntää runoutta. Ja kun mä olin Helsingissä, mä tapasin nuoria kirjailijoita, runoilijoita ja he antoivat myös minulle – kirjailijana – kodin ja siitä lähtien mä käännän runoutta, ja myös suomen ja saamen kielestä unkariin.

- Johanna, vaikka sinä olet romaanialainen, sinä olet unkarinkielinen, kuulut unkarilaiseen vähemmistöön ja olet paljon käynyt ja asunut Unkarissa. Kerro vähän mahdolliusuuksista lukea suomea Unkarissa, sekä kouluissa että yliopistoissa.

Unkarissa opetetaan suomea kaikissa isoissa yliopistoissa, Budapestissa, Pecsissä, Szegedissä, Debrecenissä, Szombathelyssa ja opetetaan myös korkeakouluissa. Debrecenissä, Szombathelyssa ja Budapestissakin. Näyttä siltä, että unkarilaiset ovat todellisesti kiinnostuneet suomen kieleen. Siellä on aika monta unkarilais-suomalais-seuraa ja Budapestissa on myös Suomen kulttuurin, taiteen ja talouden keskus. On ihan mielenkiintoista, että kun suomalaiset kävelevät kadulla ja puhuvat suomea, he tapaavat aika monta unkarilaista, jotka puhuvat suomea, jonkun verran.

- Mistä johtuu tämä, että unkarilaiset, niin kaukana Suomesta ovat niin kiinostuneita suomen kielestä?

No, se on tuttu Unkarissa, että unkari on fennugristilainen kieli. Me kuullaan samaan ryhmään. Ja se on ihan tärkeä asia unkarilaisillekin. Se ehkä riippuu siitäkin, että silloin kommunismin aikana oli mielenkiintoista avata oven toiseen maahan, jossa elämä oli parempi.

- Kuin Unkarissa siis?

Joo, kuin Unkarissa.

- Mitä saamelaisia runoilijoita olet kääntänyt unkariksi?

Minä käänsin enemmän Nils Aslak Valkeapäätä. Käänsin koko kirjan Beaivi, áhčážan, joka ilmestyi 1988 Norjassa ja se käännös ilmesty i 10 vuoden jälkeen Unkarissa. Se on niin kaunis runous, että koko Unkarissa luetaan sitä usein ja puhutaan hänen runoudestaan.

- Oletko kääntänyt myös suomalaisia runoilijoita unkariksi?

Kyllä, mä käänsin nuoria runoilijoita, jotka ovat ilmestyneet Nuori voima-lehdessä 1990-luvun alussa, koska minäkin olin nuori runoilija. Mää mietin sitä ja ajattelin niin, että on tosi tärkeä, että aika nuorena saa mahdollisuutta ilmestyttää runoutta toisella kielellä.

- Vuonna 1994 sinä päätit, että sinun pitää oppia saamen kieltä paremnmin. Mitä teit?

Otin yhteyttä yhteen norjalaiseen ystävättäreen ja hän auttoi minua tulla Saapmiin ja olin saamelaisleirillä Raisissa, Sørkjosfjelletissä. Työskentelin yhdessä saamelaisessa perheessä, ja se oli tosi tärkeää kokemus minulle. Ei vain lukea kirjoista, mitä saamelaiset tekevät, millä lailla he puhuvat, vaan olla siellä ja tehdä työtä yhdessä ja puhua saamea yhdessä ja katsoa millä tavalla he elävät.

- Millaista työtä sinä teit siellä Sørkjosfjelletissä?

Mä opiskelin ommella käsityötä, mikä oli hyvin vaika alussa, koska minun kädet eivät olleet niin tottuneet siihen.

- Miä sinä ompelit?

Minä ompelin aika monta kahvipussia.

- Johanna, sinä olet nyt hyvin kansainvälinen, olet liikkunut monissa maissa. Mitä se Suomi merkitsee sinulle?

Suomi on hyvin tuttu maa minulle, ja se on tosi tärkeä minulle, koska ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin itseäni olevan kotona tässä maapallossa. Se oli Helsingissä, koska se suomalainen yhteiskunta on minun elämän stuktuurin läheisin.

- Siis suomalainen yhteikunta sopii sinulle paremmin kuin silloinen romaaanialainen yhteiskunta?

Joo, se oli avoimempi, se auttoi minua löytää vastauksia kysymyksiin, mitä minä haluaisin löytää. Myös runoudessa ja kirjallisuudessa se oli tärkeätä. Mä löysin tosi kivoja ystäviä, joiden kanssa me tehtiin performancia ja me luettiin runoja ja me puhuttiin aika paljon, millä tavalla me kirjoitetaan runoja ja mikä on meidän elämän filosofia ja – tosi kiva tunnelma, että joku ymmärtää minua. Heillä oli sama näkökulma kuin minulla.

- Kiitos sinulle, Johanna Domokos!