- Päivi Laakso, sinä olit varmaan tämän vuoden Paaskifestivaalin ykkösesiintyjä, ylimmältä hyllyltä, vaikka sinut onkin kaukaa Oslosta haettu. Oletko eka kertaa käymässä näillä kveeniseuduilla?

No enpäs luule, oon nimittäin asunu Vesisaaressa puoli vuotta, 86 olin siellä Bröödrene Årsæterissä kalatehtaalla töissä. Ja niin tuota… Mutta sieltähän sitte mä lähin valumaan etelään päin... Ja kaikki… Aika ihana kokemus oli se, että…tulin tuota takasin Vesisaareen…niin viime syksynä, syyskuussa, ja se oli 2007 eli kakskytyks vuotta (naurahtelua) Norjaan saapumisen jälkeen palasin niinkö sinne minun Norjan, Norjan juurille Vesisaareen. Mutta täällä Nordreisassa en ole koskaan ollu.

- Toissapäivänä saimme olla mukana unohtumattomassa elämyksessä. Olit hyvin vaikuttavan show’n ainoa näyttelijä. Sinä kerroit, lauloit, nauroit, huusit, tanssit, hyppäsit pöydälle, vedit erästä kuulijaa tukasta, näytit meille Suomen kartan ja itsekin esitit Suomen neitoa. Strippasit, ja jäljelle jäi vain Marimekko mekko. Mitä sillä mekolla halusit ilmaista?

… Siis mä oon…Yleensä ko mä tuota teen esityksiä tai taidetta, niin mä yritän maholisimman vähän ajatella yhtään mittään, ko mä tuota… valitsen niitä mun omia ratkaisuja, mutta…Kyllä niissä aina on sitte se oma merkityksensä, että... Mulle se tarkottaa siis sitä, että minun juuret on Suomessa ja että mä oon niinku pohjimmiltani suomalainen. Ja sieltähän mun tämä aineisto taiteeseen ylipäätänsäki varmaan niinkö suurin piirtein tullee, minun omasta taustasta.

- Mutta Päivi, miksi jätit nuorena Suomen taaksesi?

… Oli liian rankkaa asua Suomessa kerta kaikkiaan…Sehän on niinku nyt muuttunu, että nyt mä oon periaatteessa... Nyt tuntuu siltä, että mä oon vähän niinku palaamassa Suomeen. En siis aio muuttaa sinne, siis sillä tavalla niinku asumaan, vaan mutta että niinku psyykkisesti ja kielellisesti ja niinku – myös konkreettisesti, että kesäisin olen Suomessa ja menen niinku erityisesti Tornioon sitte, mistä mä oon kotoisin, mutta…Miksi lähin sieltä? Mun oli ihan tosiaanki pakko lähteä. Mä en olis muuten selviytyny mistään, mitenkään mistään, yhtään mistään, että mä olin aika huonossa kunnossa (vähän naurua). Että niinku… tarve löytää oma itteni… Ja oli, joo, siis

niinku niin rankkaa se… Jotenki ei, en…No ehkä perhe sitte, ja sitte… niinku ehkä se kulttuuriki. Varmaan nyt sitte seikkailunhaluki on siinä sitte semmosena yhtenä syynä, että mä en voi sitä sanoa, että pelkästään sen takia lähin Suomesta, että sielä oli niin helevetin vaikeaa, vaan että myös siitä maailmalle, maailmalle lähön innosta. Mutta kyllä mä niinkö lähin itteäni, itteäni ettimään ja… Mä sitte sanoin sille, ku mä veän-, vedän näitä luentoja ja tämmösiä, niin kyl mä niinkö puhun ittestäni semmosena emotionaalisena pakolaisena, että -. Sitä ensimmäistä kertaa halattiin ihmistä viis-, niinkö kakskytä-, yli kakskytvuotiaana, niinkö kaveria ja... Tämmönen tietty suomalainen suorasukaisuus on niinku tyypillistä negatiivisissa ja tuota kriittisissä asioissa, mutta en ole kovinkaan paljon kokenut suorasukaisuutta (sen??) miehiltä tai naisilta tai ihmisiltä Suomessa, ko on kyseessä hellyydestä tai tämmösestä niinku lämmöstä ja rakkaudenosotuksista.

- Enemmän Norjassa?

No, jo, kyllä varmaan, joo joo, kyllä enemmän Norjassa. Siis niinku tuota... No sehän on... Totta kai riippuu siitä, mistä päin Norjaa on kotosin varmaan. Ja eihän nämä asiat ole pelkästään kulttuurihommia, vaan myös sukupolviasioita – kuinka tuota ihmiset käyttäytyy, mutta...Kyl mä uskon, että niinkö Suomen historiaki niinkö sotien ja kaikkien tämmösten kanssa on muokannu ihmisiä, mitä ne haluaa ilmaista ja mitä ne ei kykene ilmaisemaan. Ja kyllä se on niinkö, Etelä-Norjassa ko asuin, niin se oli just siellä, missä niin tuota… opin tämän tietty-, tietyn halaus-, halailukulttuurin, josta tuota tykkään kyllä kovasti itekki.

- Joo siis Etelä-Norjassa?

Niin, mutta…kyllähän nyt täällä varmaan ku pohjosessa on tarpeeks pitkään, mutta… Mä olin täälä sen tuota puoli vuotta, mutta… niinku Vesisaari oli just se paikka, missä mulle tuli hirveän hyvä kuva Norjasta ja norjalaisista, tai että mä viihdyin kyllä tosi hyvin.

- Voitko sanoa jotain siitä, mitä Suomi tänään merkitsee sinulle?

Jo ei, kyllä niin, se on aika jännää kyllä että tuota... Ko mä oon kerta ollu Norjassa, m’oon ollu sen verran, sen verran pitkään, että se on niinku varmana sillä tavalla vaikuttanu minnuun. Mutta toisaalta haluan väittää, että Suomi on tänä päivänä mulle siinä mielessä hirveän tärkeä, että siit’on tullu mulle positiivisempi paikka entä mitä se oli, entä ku mä lähin… Koska mä olen täälä saanu rakennettua mun oman elämän, esimerkiksi niinku taiteilijana, ja sit mul on perhe, ja mä oon niinku jollaki tavalla niinku saanu oman elämäni jaloilleni ja löytäny niitä omia juttujani, siis itseäni ihmisenä. Sitte mulle – siksi mulle on nyt, mulle on helpompaa hyväksyä ne positiiviset puolet minun, minun, minun niinkö omassa taustassa, tai niinkö omasta kotimaasta.

- Hyvä

Kuvataiteilija, kirjailija ja performanssitaiteilija

- Päivi, sinä olet koulutukseltasi kuvataiteilija. Missä vaiheessa sinulle tuli tarve ilmaista itseäsi myös kirjoittamalla?

Ei periaatteessa ollut tietoista tarvetta ilmaista mitään silleen erityisesti kirjoittamalla, vaan luomisen ilo tuli kuvaan, kun tuota, en voinutkaan mennä ateljeeseen, koska olin aivan liian väsyny. Olin nimittäin kesätöissä psykiatrisessa sairaalassa, ja oli kuitenki tarve niinku ilmaista jotain, niinku taiteellisesti ja-. Istahdin sitte yhtenä päivänä tietokoneen ääreen ja aloin sitten kirjottaan näitä tarinoita. Mutta siinä ei ollu minkäännäköstä, niinku ajatusta takana, et mä haluan kirjottaa kirjan. Vaan ihan vain sen takia istuin, että jotaki pitää kekata, jotain hauskaa, luovaa, että mulla ei mee pää täysin sekasin, ko ei voinu mennä ateljeeseen tekeen muuta duunia. Että näin tää alko tää eka kirja.

- Kumpi näistä kahdesta ilmaisutavasta on sinulle tärkeämpi?

No e -. En usko että -. En haluaisi sanoa, että kuvataide tai kirjallisuus, että ne kilpailee, tai että toinen on tärkeämpää. Mutta täytyy silti sitte kuitenki… sillä tavalla, ko tutkin oikein kunnolla tätä, että kyl musta tuntuu, että kuvataide jollaki lailla on mulle läheisempää tai semmosta niinku tarpeellisempaa ehkä. Että mulla on tässä vaiheessa ainaki kauhean niinku semmosta niinku-, niinku tarve just olla niin, semmonen niinku … lähellä sitä materiaalia, että niinku se tulee se taideteos fyysisesti ja värit ja kaikki nää. Että siinä ei ole mitään semmosta niinko-, että se on niinko fyysistä ja suoraa, spontaanis(ta)… jollain lailla.

Tällä hetkellä sillä, että kuvataide on jotenki poeettista duunia. Kirjallisuus on mulle myös enemmän suora-, enemmän poliittista ja semmosta intel-, ehkä intellektuaalista, ehkä semmosta niinku tuota, siinä on joku semmonen introvertti homma, mutta myös se sanan iskemisen ilo, ja po- ja tuota, se kuvataide on taas sitte semmosta visuaalista poeettisuutta… Ja sitten niin tää show-juttu, siis performanssit on sitä puolta, sitä eksentristä puolta,
jol-…, jolla mä en oo introvertti vaan mä rakastan esiintymistä ja tavata ihmisiä ja olla kontaktissa yleisön kanssa.

- Minkälainen perhe sinulla on?

Mies ja poikalapsi, kaks vuotta. Lukas Leijona on vähän yli kaks vuotta.

- Norjalainen mies?

Joo, norjalainen Einar.

- Mikä nimi? Lukas Leijona?

Minun pojan nimi on Lukas Leijona Sverdrup-Laakso (vähän naurua).

- Aivan. Pitkä nimi.

On, on. Ja Einar on sitten mun mies.

- Miten oma lapsi muutti maailmaasi?

No, joo, totta kai on muuttanu(s) siis siinä mielessä, että… se on jollain tavalla vahvistanu sitä minun identiteettiä jollain lailla, siinä mielessä, että mä niinku, tosiaanki oon lähestymässä niinku mun omia juuriani positiivisessa mielessä, helpommin.

- Miten norjalainen ja suomalainen arkipäivä eroavat toisistaan?

Noo… No, minä en tästä modernin suomalaisen arkipäivästä tiedä kauhean paljon, ko olen asunut Norjassa kakskyt vuotta melkein, mutta jos ajattelen niinku tuota (vähän naurua) perinteistä eroa sitten, että suomalaiset on hirveitä semmosia niinku, että työtä tehhään ja ollaan, että täälä ei mittään ilmaseksi saa ja hirvee-… semmonen niinku… aikamoinen… semmonen niinku…no… Piiskataan itseämme, että tehdään enemmän ja suurempaa ja parempaa ja tärkeämpää, että sitä ei saa… Tosiaankin hirveän semmosta niinko…ittesä-, ittensä piiskaamista. Norjalaiset ottaa vähän lunkimmin, ja minusta se on niinku hyvä yhdistelmä, että minä oon tullu Norjaan, että sitä on muuten niin hysteerisesti koko ajan tekemässä jotaki.

- Millaista on olla suomalainen Norjassa?

Kiitollista. Minusta suomalaisilla on hyvä asema siis Norjassa, sillee…sillä tavalla, että norjalaiset kokee suomalaiset läheisinä, positiivina naapureina.

- Minkälaista on olla suomalainen nainen Norjassa?

No, se on kyllä aika jännää, että tuota… Olen just miettiny tässä viime aikoina, että… huolimatta feministeistä ja mitä on saatu aikaan, niin minusta tuntuu, että tämän maailman modernit nuoret naiset, nämä pitäis olla pikkusen tietoisempia meän roolista ja naisten tasa-arvoisuudesta. Siis, siis silleen niinkö psyykkisessä mielessä ihan…siis niinku miten…

- Kummassa maassa? Kummassakin?

No, periaatteessa. Periaatteessa minusta tuntuu, että kummassakin maassa, että… mulla sillä tavalla… Kyllä minusta niinkö naisia arvostetaan niinkö molemmissa maissa, mutta mulla on semmonen olo yleisesti, että naisten pitäis joka ikisessä maassa ja paikassa vähän katsella, että mitä, miten niinkö naisten… tämmöstä niinkö roolia… objektina, niinkö modernissa kulttuurissa käytetään, että… Se niinkö silleen hiipien voi tulla takapakki.

- Niin, mm…

Tekstin on kirjoittanut nauhalta Riitta Kontio, Rovaniemi

Jumalanpalveluksesta Raisinvankan Päarkmuun talon rukoushuoneella. Miksi Päivistä tuli katolinen

- Tänään sunnuntaina olit Pärkmuun rukoushuoneella. Oli suomenkielinen jumalanpalvelus. Kerro.

Joo. Halusin mennä tuota sinne, ku näin sen ohjelmassa, että sielä on jumalanpalvelus, sen takia että mä käyn kirkossa sunnuntaisin. Ja nyt viime aikoina, kun olen ollut lomalla, en oo päässy kirkkoon. Ja mä käyn katolisen kirkon jumalanpalveluksissa Oslossa. Mutta niin tuota, nyt ku mä näin sen ohjelmassa, niin mä että no totta kai, että sinne pitää mennä, että sehän on bedehus. En oo ikinä ollu missään norjalaisessa tai suomalaisessa bedehusetissä eli rukoushuoneessa. Ja…ja tuota… Ku mä menin sinne niin, minua niinkö pisti silmiin ensimmäiseksi nahkaset, vanhat nahkaset bussin tuolit, jotka on revitty joskus bussista (vähän naurua). Varmaan viiskytluvulta semmoset mahtavat tuolit sielä, jossa on joku… jossa on jopa semmoset niinku kiinnitysraudat ja kaikki alapuolella jäljellä ja tälleen näin. Et se oli niinku musta semmonen niinku yksinkertasuus ja maanläheisyys sitte siinä, että – Niinku ihan silleen, että ei oo mitään rika-, rikasta tai prameaa näin. Ja tuota… Se tuntu myös siltä, että.. että mie voin olla niinku suomalainen ja niinko pohjoissuomalainen ja niinkö oman niinku sieltä, mistä minä oon niinku kotosin, Tornionjokilaaksosta, että – Mie voin niinkö olla se myös Norjassa.

Ajattele! Nämä tuolit olivat vanhassa bussissa! Hienoa! Näin sanoi Päivi Laakso Bergmon rukoushuoneessa. Foto: Gunn-Lill Johansen

Että mulle löytyy myös Norjasta tää kotimaa, Suomi. Ja se oli mulle semmonen niinkö aika ihana, ihana kokemus. Semmonen jännä, ettei tartte välttämättä ramppia Suomeen, että voi olla suomalainen, että täällä pohjosessa varsinki niin voi olla. Mä niinkö koen, että ne minun omat juuret hakee minua takasin. Että ne niinku minua yrittää saaha ymmärtämään, että kyllä sinusta välitetään. Kyllä sinu-, kyllä se Suomi sinua rakastaa. Ja kyllä se nyt on hyvä se sinun kulttuuri, että – Älä nyt kiellä sitä vaan ja että, tai silleen että – Koska mulla oli aikaisemmin kauhean vaikea puhuakki suomea, koska mä koin sen niin negatiivisesti, niin – Niin, se on, oikein oli hienoa olla kyllä siellä bedehuse-, husetissä. Ainoa mitä mie kaipasin, on totta kai nattvärdeli. Mikä se nyt on suomeksi, nattvärtti? Aletaan tekkeen uutta kveeniä. Nattvärtteniä. (vähän naurua) Ehtoollinen. Joo, ehtoollinen olis ollu kyllä hienoa mutta –. Ekumenia on kyllä hyvä asia, elikä meni mihin vaan, pitää olla avoin. Eukumee-, ekumeeninen, tämmönen.

- Miksi sinusta tuli katolinen?

No mulla on ollu totta kai semmonen niinku tarve johonki tommoseen tukipyl-, pika-, pilariin elämässä. Mutta mä oon tosiaanki kieltäny kristin-, kristinuskon kyllä ihan niinkö hyvin -, ihan siihen asti ku pystyin. Kielsin sen. Ja statistisesti olen niinkö semmonen normaali, iästä viistoista kolmekymppiseen ei tarvi Jumalaa. Sitte sen jälkeen tulee semmonen hätä, että pittää saaha Jumala tähän lähelle ja – Sattumoisin tuli käteeni sitte(t) tämmönen kirja, Kabbala-kirja, jossa sitte yks nainen vaan siinä, siinä kirjassa sitte yhessä kohtaa kirjotti siis siitä, että jos haluaa valita henkisen tien, niin on hyvä, jos se henkinen tie on sieltä omas-, sieltä oma-, omasta kulttuurista. Ja sillon mulla tuli semmonen, se välähti, että jumatsuka, että nyt pitää mennä kirkkoon, että voi heletehei (?), että no nii… tästä se nyt. Oli hirvee vastustus kyllä. Mut sitte tää katolinen tuli sit siihen mukkaan semmosena ilmiönä, että s…, se on jotenki niinkö sen alkukirkon – Se on aika lähellä kyllä sitä alkukirkkoa, että – Mut myös se, että kai… niinku mulle niinku tai monelle suomalaiselle, norjalaiselle ja pohjossuomalaiselle katolinen kirkko on negatiivinen kyllä ollu, että tuota - Mutta mulla oli taas sitte semmonen olo, että mikään maail-, maanpäällinen järjestelmä ei oo täydellinen.

Ei poliittinen, uskonnollinen tai mitkään järjestöt. Ne on kaikki, niiss’on kaikissa vikoja, epätäydellisyyttä, vääriä sääntöjä ja niin edelleen. Ja se ei ole syy, minkä takia mun pitäs sanoa ei. Et sit mä en voi olla missään mukana. Niin sitten mun oli pakko hyväksyä, että kaikissa jutuissa on jotain. Mutta mä niinku koin sen katolisen kirkon ehtoollisen hirveän semmosena vahvana, että mulla oli semmonen läsnäolon tunne, että…et… Mulla nyt tosiaan tuntu siltä, että jotain vahvaa hienoa on läsnä. Mä koin semmosen niinkö Kristuksen läsnäolon, ihan niinkö silleen henkilökohtasesti. Se oli se syy, minkä takia mä menin katolisen kirkon jäseneksi myös sitte.

Osa 5

Mitä Päivin oma perhe ajattelee hänen kirjoistaan.

- Päivi, sinä olet kirjoittanut hyvin suoraan omasta perheestäsi ja ennen kaikkea vanhemmistasi. Ja kaikki ei välttämättä ole positiivista. Miten he ovat ottaneet vastaan sinun kirjat?

Omasta mielestäni olen kyllä kirjottanu positiivisesti ja semmosella niinkö lämmöllä kyllä, kaikki nämä hommat ja – Se on siinä, semmosena tiettynä kattona sen kirjojen-, niitten kirjojen yllä. Mutta se ei tarkota sitä, että sielä ei ole negatiivisia kokemuksia niinku (vähän naurua) lähtökohtana. Päinvastoin, totta kai on. Ja niin tuota, vanhempani niin tuota, on reagoineet sillä tavalla (vähän noo, noo ?) Kyllähän se silleen motstridi-, silleen niinkö että värikkäästi, että – Toisaalta varmaan on ylpeitä, että on saanu aikaan jotain ja sama(lla) pelottaa, että mitä se nyt meistä on kertonu, että mitehän tuon nyt ottais, että no. Noo, isä vähän loukkaantu siitä, että sielä on vähän tämmöstä niinkö aggressiivista meininkiä. Että hänet on kuvattu silleen niinkö pahana tai tälleen näin ja (vähän naurua). Ja tuota… No, kyl mä niinku tosiaan (vähän naurua) ymmärrän tämän, mutta niin tuota… No niill’on kirja sielä…kirja jossaki laatikossa, että ei ne oo sillä tavalla niinkö esillä näytillä ja tällä lailla, mutta – Monet niinkö sukulaiset on tykänny. Jotkut taas on loukkaantuneet toisten sukulaisten puolesta. Kyl siin’on ollu semmosta niinkö tiettyä ristiriitaisuutta totta kai ja – Ja olen itekki ollu hirveen hermostunu, että hyvä luoja sentään, että mitä tuli tehtyä ja – Ja niin tuota, pelänny sitä, että nyt menee päin helvettiä kaikki sukusuhteet ja – Se on niinkö siinä mielessä tosiaan rasittavaa, kun kerta ulkomaillaki on ollu niin pitkään, että ei tänne oo enää tulemista tänne Tornionjokilaaksoon. Painu helvettiin täältä, et oot tommonen tyhy-. (naurua) Et oot menny tommosta tekemään, mutta kyl mä niinkö oon kokenu kyllä nyt ainaki tähän asti, että kyllähän sinne kuitenki on ollu tervetullu, että – Että ei siinä mittään, että ei puhuta siitä, mikä on vaikeaa (naurua). Vältellään nyt sitä vaikka sitte. Mutta niin tuota – Ei, kyl mä niinko oon, omasta mielestä nyt ainaki, ikuistanu minun niitä sukulaisia. Mutta eihän ne ole sillä tavalla dokumentteja ne kirja-, ne tarinatkaan, että kyllähän ne on niinkö – Mä oon iskeny tarinaa ja kirjottanu niin, että tulee hyvää tekstiä. Ja se on sitte ollu se juttu kans, että eihän kaikki ole totta, vaan pahempaa ja silleen liiottelua tai näin myös, että siinä mielessä tää on myös, tää on niinko fiktiota. Että ei voi sitä sitte kuitenkaan nähdä niinkö muitten todellisuutena kuin minun taiteellisena todellisuutena.

- Ja sen ymmärtävät vanhempasi myös?

No en oo varma. Varmaan kyllä jotenkin. (Naurua.)Mutta Jeg elsker sol ei tule suomeksi ilman muutoksia.
Saa nähdä, mitä tämä pikkuinen Lukas Leijona kirjoittaa sinusta parinkymmenen vuoden kuluttua.
(Naurua.) Joo mun on, täytyy olla – Minun täytyy katto vaan (?) ylemmäksi, pitää raahata, niinkö Norjassa sanotaan, että pitää sitte tuota, antaa sen nyt, antaa palaa vaan ja kaikki minun häpeä sitte sinne sivuille ihan niinkö kaiken maailman ihmisten luettavaksi, minun oma häpeä. (Naurua.)

- Sinä olet Torniosta kotoisin. Moni taiteilija on syntynyt Tornionlaaksossa. Esimerkiksi Rosa Liksom, Timo Mukka, Bengt Pohjanen, Mikael Niemi ovat sieltä kotoisin. Ja monen kveenitaiteilijan esi-isät tulivat Tornionlaaksosta, esimerkiksi Bente Pedersen, Hans Kristian Eriksen. Pystytkö sinä analysoimaan, miksi Tornionlaaksosta tulee niin paljon luovia ihmisiä?

No varmaan sen takia, ko siellä se arktinen hulluus on pahempi ko pohjosessa (vähän naurua). Siellä on…

- Pohjoisessa? Etelässä?

Niin, Etelä-Lapissa… Niin, että se arktinen hulluus on Etelä-Lapissa, siis just siellä Tornionjokilaaksossa semmonen tapaus, että tuota… Sielä, no, varmaan semmonen tietty hyvä keitto, jossa on tietty tämmönen vapaa ilmaisu. Ihmiset on kauhean verbaalisia ja ekspressiiviä, ja sitte toisaalta on lestadiolaiset, ja vanhanaikainen lestadiolaisuus, jossa ollaan hirveen ankaria ja tiukkoja. Ja sitte sellanen tietty rajahulluus ja pähkämäisyys ko on keskiyön aurinko ja kaikkea sääskiä niin maan mankurasti, että tuota… Ei mittään rauhaa oo saanu, ko siinä meriki vielä jyllää. Että kyllä siellä monta syytä on, miksi sielä luodaa-, luovia ihmisiä on (vähän naurua) Tuntuu siltä, että sielä on paljon, paljon tämmösiä luonnonilmiöitä ja psyykkisiä ilmiöitä ja sosiaaliantropologisia ilmiöitä, jotka inspiroi takuulla vaikka mihin.
Joo. Mikä sinusta on nyt jäljellä Tornionlaaksosta?
No varmaan aika paljonki, vaikka oon varmaan vesistyny vähän niinkö – (vähän naurua) Olen varmaan vetistyny pikkusen, koska tuota tykkään halailla enemmän ku (naurua) Torniossa aikoinaan. Mutta kyllähän niinku kielellisesti, että jos olen Torniossa ja puhun niitten meänkieleläisten kanssa, niin alan puhumaan kyllä enemmänki murretta entä nyt ja – Et kyllähän se nyt on, että ne minun juuret on sieltä, että ei ne mihinkään sieltä lähe.

- Hyvä. Kiitos sinulle Päivi Laakso.

Kiitos.