Tellervo Laine, viimeksi kun haastattelin sinua, noin kahdeksan vuotta sitten, sinä olit Norja-Suomi tieto- ja kielikeskuksessa töissä Finnmarkun Maakuntakirjastossa. Olit kääntäjä ja tulkki. Kuka nyt hoitaa sitä virkaa? Valitettavasti ei kukaan, koska siihen ei ole sitten saatu pätevää hakijaa sen jälkeen kun minun seuraajani lopetti virassa. Eikö löydy päteviä, jotka voisivat hakke sinne? Ei näytä siltä. Ehkä Vesisaari ei ole kaikkein houkuttelevin paikka tulla, jos sattuu asumaan jossakin vähän etelämpänä. Montako teitä on Norjassa, joilla on tämä pätevyys? Meitä on kaksi ja minä olen nuorempi niistä kahdesta. Vanhempi on 82-vuotias.

• Sitä kielikeskus-virkaa ei enää ole, mutta sitä tarvitaan. Mitä Maakuntakirjasto tekee, kun kysytään?
• Maakuntakirjasto välittää edelleenkin tietoja kysyjille niistä kääntäjistä, joita on saatavissa ja tulkeista myöskin ja sitten asiakas voi ottaa itse yhteyden niihin henkilöihin.  
• Toimitko joskus tulkkina?
• Ei, tulkauksen minä olen lopettanut kokonaan, se on liian raskasta vanhalle ihmiselle, mutta kääntämistä minä kyllä harjoitan edelleenkin.
• Silloin sinulla on ehkä enemmän kontrollia itse, milloin sinulle sopii kääntää?
• Niin on, ja voin ajoittaa sen, tehdä töitä siihen aikaan päivästä kun minua haluttaa, eikä tarvitse lähteä saapastelemaan tuonne maailmalle joka päivä.

• Tellervo, oletko itse tehnyt monen alan sanaluetteloita?
• No melkein kaikkien niiden alojen, mitä olen joutunut kääntämään, koska en halua tehdä samaa työtä uudestaan. Melkein kaikki on haettavaa ei sanakirjoista vaan erilaisesta kirjallisuudesta molemmilla kielillä. Kun sen työn on kerran tehnyt, niin sitten siitä haluaa hyödyntää jälkeenpäinkin.
• Onko sitten ollut paljon hyötyä siitä, mitä teit esimerkiksi 10 vuotta sitten?
• On. Muistan onneksi, mistä olen tehnyt sanastoja. Kyllä minä käytän niitä jatkuvasti.
• Sano alueita, joista olet itse tehnyt sanaluetteloita.  
• Lakikieli, terveysala, luontosanastoja hyvin monenlaisia, kasveista, eläimistä, koulutussanoja, sähköalalta, rakennusalalta, maankäyttöalalta ja niin edelleen.

Kääntäjän työhuone on täynnä sanakirjoja ja omia sanaluetteloita.

• Tellervo Laine, mikä huone tämä on?
• Tämä on minun nykyinen työhuoneeni, jossa on arkistoituna kaikki se tieto, mitä minä olen kerännyt urani aikana.
• Minä yritän lukea. Ei, sano sinä ne sanat.
• Tuomiot, Laki - Siviili, Poliisi y.m. lomakkeita, Hyönteiset, Luontosanastoja, Metsät – Suomen Luonnonsuojelu, Teno, Eroosio II; Ympäristöoppikirja, Eroosiorapportit – uusi hanke, Nellim-Pasviktie, Tenojoen Seuranta – MK-Suunnitelma, Luontosanasto, Näätämö – Paatsjoki.
• Tämä oli vain noin kolmasosa kirjastosta. Miten ihmeessä pystyt pitämään päässäsi nämä kaikki?
• Sen tähden minulla on tämä arkisto, kun eivät pysy päässä. Että minä voin palata asiaan ja tietää, mihin olen tallentanut tietoa asioista. Sitten voin käydä katsomassa, mitä olen keksinyt aikaisemmin.
• Onko edelleen nämä luonto-ympäristöasiat sinun lempiaiheita?
• Kyllä, ne ovat lempiaiheita, mutta ei niitä toimeksiantoja ole paljon siltä alalta, ei enää. Joskus on.
• Mitä aiheita ovat sellaisia vaikeita, että ajattelet: En jaksa, en pysty.
• Tekniikka, siis rakennus ja sähkö ja sen tyyppiset, ne eivät ole lempiaiheitani.

Kirsi Saaristo, monikielinen suomen kielen opettaja. Vantaalainen Kirsi Saaristo kertoo omasta kielitaustastaan. Suomenkielisenä hän tottui jo lapsena myös ruotsin kieleen, vaikka itse ei puhunut sitä. Koulussa hän oppi englantia ja aikuisena swahilia ja espanjaa. Kirsi saattaa melkein kesken lausetta vaihtaa kieltä, riippuen siitä, kenen kanssa ja mistä asiasta hän keskustelee.

 Kirsi Saaristao on Ruijassa opettanut suomea toisena kielenä melkein 10 vuotta. Tässä hän pohtii vaikeata opetustilannetta.

• Olet pian 10 vuotta opettanut suomea Pohjois-Norjassa. Mitä kokemuksia sinulla on?
• Silloin kun 1980-luvulla ensimmäisen kerran asuin Norjassa ja opetin suomen kieltä, olivat oppilaani pääasiassa kaksikielisistä perheistä. Toisin sanoen heillä oli suomalainen äiti ja norjalainen isä ja lapset olivat oppineet enemmän tai vähemmän suomea kotona. Kun he koulussa saivat mahdollisuuden valita suomen kielen oppianiekseen, silloin voitiin puhua todellisesta suomi toisena kielenä, sillä suomi oli heidän toinen kielensä. Kuten sanoin, useimmiten äiti puhui suomea, ja kaikki kesälomat vietettiin Suomessa suomalaisten isovanhempien luona ja muita sukulaisia tapailessa.
  
  Täällä Vesisaaressa Itä-Finnmarkussa on nyt se tilanne, että oppilaat, jotka ovat valinneet suomen kielen toiseksi kielekseen peruskoulussa eivät välttämätta kuule suomea enää muuaalla kuin koulussa. Heidän vanhempansa eivät puhu suomea, isovanhemmista saatta olla joku, joka jonkin verran puhuu suomea tai kveeniä. Mutta ei välttämättä edes isovanhemmista kukaan enää puhu suomea, joten minun on hirveän vaikea ymmärtää, että heillä on suomi toisena kielenä. Yleensä heidän kotonaan ei enää puhuta suomea tai heillä ei ole isovanhempia, jotka vielä opettaisivat heille lasten loruja ja perussanastoa suomeksi vaatteiden, ruokien, leikkien ja lelujen nimiä. Suomen kielen oppiminen on raskaampaa, kun joudutaan koko kieli aloittamaan ihan alusta.
• Mitä voisi tehdä tähän vaikeaan tilanteeseen?
• Täällä Itä-Finnmarkussa kuten varmaan muuallakin Pohjois-Norjassa, Pohjois-Tromssa mukaan lukien suomen kieltä voisi enemmän ottaa lasten kanssa jo esille päiväkodeissa. Kun asumme kuitenkin monikielisellä alueella, miksei esimerkiksi päiväkodeissa olisi pieniä teemaviikkoja? Olisi viikko - kaksi suomenkielisiä lauluja ja loruja, kuukauden päästä ehkä viikko - kaksi saamenkielisiä. Ja nykyään voidaan jopa miettiä venäjänkielisiä. Lapset voisivat jo siinä lastentarha - päiväkoti-iässä kun ovat vasta kolmen – neljänikäisiä tottua monikielisyyteeen ja siihen, että ihmiset puhuvat erilaisia kieliä ja kakki kielet ovat arvokkaita. Ja varsinkin nämä kolme kieltä, mitkä kuuluvat tänne Pohjois-Norjaan.
  Ja sitten kun lapsi siirtyy peruskouluun täällä Norjassa siis jo viisivuotiaina, miksei kaikilla ensimmäisen luokan lapsilla olisi pikkuisen edes suomea silloin? Sitten he voisivat vanhempiensa kanssa pohtia, jatkavatko lapset sen suomen kielen opiskelua toisella luokalla ja koko peruskoulun ajan.

Monikielisyys
Pohjois-Norjassa suomen kielen taito on katsottu olevan haitaksi. Kielellä on ollut huono status. Pelättiin, että lasten päähän ei mahdu kuin yksi kieli. Kirsi Saaristo mietti, miten erilainen tilanne on muualla maailmassa. Eri Afrikan maissa hän on kokenut, miten normaalia on osata monta kieltä jo pienestä lähtien. Eniten kokemuksia hänellä on Zambiasta, Kenyasta ja Somaliasta.
Kirsin loppupäätös: Monikielisyys ei ole mikään harvinaiusuus maailmassa, päinvastoin. Meillä taitaa täällä Pohjoismaissa olla aika kielitaidottimia ihmisiä.

Mitä useampaa kieltä lapsi oppii nuorena, sitä helpompi on aikuisena oppia uusia kieliä.
Minä olen kyllä elämässäni tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat lapsesta alkaen olleet kaksi- tai jotkut jopa kolmekielisiä. Se ei tosin tarkoita sitä, että he puhuivat aivan virheettömmästi kaikkia kieliä. Useinhan käy niin, että yhtäkkiä joku sana ei vain tule mieleen, ja sitten laittaa siihen jollakin toisella kielellä sanan. Mutta se on ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Tärkeätähän se on, että puhuu monia kieliä ja kyllä lapsi sitten myöhemmin osaa erottaa kielet toisistaan ja muistaa, mikä sana kuuluu mihinkin kieleen. Mutta lapsilla on kykyä oppia useita kieliä. Ja se on kaiken lisäksi hyväksi ihmisellä oppia useita kieliä jo nuorena, jo lapsena.

Kielten opiskelu on positiivinen vaikutus aivojen kapasiteettiin. Mitä useampaa kieltä lapsi oppii jo nuorena, sitä helpompi hänellä on myöhemmin elämässä oppia uusia kieliä.

Ihan samalla lailla on minulle käynyt. Olen suomenkielinen, viettänyt lapsuuteni kaksikielisessä naapuristossa, lukenut koulussa englantia ja oppinut vähän saksaakin.

Ja kaikkien näiden kielten sekoituksen vuoksi esim viitisen vuotta sitten kun vietin kolme sapattikuukautta Etelä-Afrikassa, yllätyksekseni ymmärsin ja tajusin afrikankielisiä TV-lähetyksiä ja pystyin seuraamaan sanomalehdistä uutisia. Vain sen vuoksi, että olin jo oppinut norjaa, englantia ja saksaa.

Aivojen kapasiteetti käsitellä kieliä kasvaa ihan sitä mukaan, kun niitä kieliä käyttää ja opiskelee niitä. Kaikella tällä on hyvin positiiven vaikutus kuten sanoin  siihen, että mitä enemmän on kielten parissa viettänyt nuoruuden vuosia, sen helpompi on omaksua uusia kieliä aikuisena, joka muuten on kyllä aika lailla tuskaa.

Mutta se, mikä on minusta yksi mieleen painettavista asioista, on se mitä me yhteiskunnassa koemme nykyaikana. Me elämme yhä vanhemmiksi ja kansainvälinen tutkimus on jo tullut siihen tulokseen, että dementian ja alzheimerin kehitys viivästyy niillä ihmisillä, jotka hallitsevat useamman kielen.

Vesisaarelainen Helvi Korvanen kertoo vienankarjalaisesta mummostaan, miten mummo joutui Petsamoon ja sitten evakon aikana miehensä kanssa Ouluun. Oi hospodipomiloi, ka piesala kätehen. Anteeksi, mitä? Tämä on karjalaa. Minun mummoni on opettanut minulle sanomaan Missä mummo asui? Mummo asui Petsamossa, mutta hän oli vienankarjalainen, syntynyt Uhtualla, Vienan-Karjalasssa. Minun mummoni syntyi siellä Uhtualla ja silloin kun hän oli pieni tyttö, hänen vanhemmat ja hänen täti perheineen — kaksi perhekuntaa – lähtivät Uhtualta ja tulivat Petsamovuonon rannalla, johon he asettuivat ja siellä minun mummoni sitten  kasvoi ja varttoi ja tapasi miehensä. Oli jännää kun hän tapasi miehensä laivalla Tromssan ja Kirkkoniemen välillä ja täma mies oli Madvei  Kubatsin Kemistä , siis Venäjän Kem. Siellä he menivät naimisiin ja jäivät asumaan Petsamon Parkkinaan. Ja Petsamon Parkkinassa syntyi minun äitini vuonna 2013. Ja silloin kun äitini oli ehkä noin 10 vuotta, tuli suomalaiset ja  ottivat isännyyden Petsamossa – Petsamo muuttui Suomeksi. Ja äitini on kertonut paljon ja kirjoittanut päiväkirjaa justiinsa elämästä Petsamossa ja hänen lapsuudestaan siellä.  Ja kun sota tuli, venäläiset ottivat Petsamon takasin ja Petsamon väki evakoitiin Suomeen. Ja niin myös minun mummmo ja  äitini ja sedät ja tädit Ouluun jäivät asumaan sinne.

Helvi Korvanen kertoo pitkästä toiminnastaan Vesisaaren Norja-Suomi-Seurassa, sitten  Suomi-Seurassa ja nyt taas Norja-Suomi-Seurassa. Hänellä on vuosikymmeniä ollut kaikkia mahdollisia luottamustehtäviä niissä seuroissa.   
Vesisaaressa suunniteltiin uutta muesota. Helvi kirjoitti lehteen, että  museon nimitys ei saa olla Kveenimuseo, vaan pitää löytää oikein hyvä vanha ruijalansuomalainen nimi. Hänen mukaan kveeni-nimi ulosjättää tällaiset, jotka eivät itseään kveeniksi halua kutsuttavan. Reaktiosta hän sanoi:
”Minusta tuntui aivan,että pistin kepin muurahaispesään silloin kun tämä keksustelu alkoi. Tämähän paisui hirveästi.Mutta mielestäni tämä ei oikeastaan minulle kuuluu, vaan enimmäkseen nämä ihmset täällä Ruijassa saavat itse keskenään keskustella ja päättää  omasta identiteetistä, ketä he ovat ja niin pois päin. Minä olen suomalainen ja pysyn ulkopuolella.

Marie Jakola Skansen: Suomalaiset sukunimet
Useimmat suomalaiset sukunimet tulevat maatilan nimistä. Nimet loppuvat –nen-päätteeseen, joka tarkoittaa tilaan kuulumista. Esimerkiksi: Häkkinen, Halonen, Lipponen ja Räikkönen.
Suomalaisia sukunimiä löytyy paljon Norjassa, erityisesti Finnmarkissa ja Tromsissa. Alkuperäisesti nämä sukunimet tuli Suomesta, mutta kun Suomalaiset muuttivat Norjaan, he vaihtoivat sukunimet Norjaksi. He tekivät tätä koska suomalaiset nimet olivat norjalaisille liian vaikeita lausua.
Norjalaiset viranomaiset halusivat että suomalaiset vaihtavat norjalaiseen sukunimeen. Tämä oli ehto sille että he saivat maatilaan. Suomalaiset sukunimet olivat epäkäytöllisiä, siksi kun monet norjalaisista eivät osanneet kirjoittaa tai lausua suomalaisia sukunimiä, ja sen takia he häpesivät nimeään. ”Uudet” norjalaiset sukunimet tulivat usein isän tai ukin nimestä. Esimerkiksi: Isaksen, Johansen, Eriksen.
Esimerkkiä: Räisänen – Reisænen, Pasu – Basso, Lanttu – Lanto, Törmänen – Dørmænen, Välitalo – Vælidalo, Pallari – Ballari, Tikkanen – Dikkanen, Hyry – Huru.

Esimerkkejä Etä-Varangerissa:
Beddari, Sotkajärvi, Rauhala, Nikkinen, Kalliainen, Kurthi, Bordi, Randa ja Ollila

Esimerkkejä Pohjois-Varangerissa:
Räisänen, Pasu, Lanttu, Törmänen, Jakola, Mietinen