Gunnar Johnsen Gunnar on syntynyt 1958. Hänen äidinkielensä kvääni oli kielletty ala-asteen koulussa. Lukiossa hän opiskeli suomea.
Gunnar Johnsen, oli hauska tavata täällä Pyssyjoella Kipparifestivaaleilla. Siitä on jo 36 vuotta kun sinä tulit Kaarasjoelle, luit suomea koulussa. Ryhmässäsi oli 12 oppilasta ja sinä olit ainoa, joka puhui suomea – kveeniä. Kerro vähän omasta kielitaustastasi!.
Kväänin kieli – suomen kieli, se oon minun äidinkieli. Olen puhumut sitä kieltä siitä, kun olin pikkupoika. Me puhuimme sen kotona. Äiti oli tuolta Lemmijoelta pois ja hän puhui suomen kieltä ja isä puhui myös suomen kieltä.
Millaista oli kun sinä olit seitsemän vuotta ja menit kouluun?
En osannu yhtä sanaa norjan kieltä, minun oli pakko puhua norjan kieltä koulussa. Me emme saaneet puhut suomen kieltä – kveenin kieltä koulussa
Etkö puhunut ollenkaan äidinkieltäsi koulussa?
En puhunu paljon kyllä. Vähän vapaatunneilla, mutta ei paljon.
Mitä tapahtui, jos opettaja kuuli sen?
Ei se tapahtunu niin paljo. Sanottiin meille, että emme saa puhut suomen kieltä. Se oli kielletty.
Mutta sitten, kun olit 16 vuotta ei enää ollut kielletty. Silloin sinä rupesit lukemaan suomea koulussa.
Me saimme ottaa suomen kielen koulussa ja silloin me valitsin suomen kielen.
Ja, siis lukiossa.
Joo, lukiossa. Otin suomen kielen kun en mie halunnu ottaa sitä saksan kieltä. Ei, se oli helpommin minulle, kun osasin suomen kieltä.
No tietysti, ja minä muistan hyvin, että sinä olit ainoa, joka osasit kaiken etukäteen
Kerro vähän siitä opintomatkasta, kun olimme Tampereella.
1976 olima siellä viikon, kesäkuussa. En ollut koskaan käynyt niin isossa kaupungissa. Isoin paikka, missä olin käynyt, oli Lakselvissa ja Kaarasjoessa. Oli hirmuinen hauskaa. Oli pakko meidän puhua suomea. Olima noin 12 kappaletta ja met kävimä siellä kaupungissa. Mie asuin ulkopuloll kaupunkia.
Palaamme vähän siihen, mitä sinä teit lukion jälkeen. Käytitkö sinä suomen kieltä?
Lukion jälkeen mie aloin töihin tuolla Nordkappissa, Honningsvågissa. Töittelen vuojen, sitten meniin Kaarasjokheen. Siellä töittelen yli 10 vuotta .
Millaista työtä sinulla oli Kaarasjoella?
Tein töitä pankissa. Silloin me käytimme paljon suomen kielta, turisteja oli kesällä paljon.
Ja Kaarasjoelta Suomeen on vain toistakymmentä kilometriä.
Joo.
Oletko sen jälkeen, oletko muuten paljon käyttänyt suomen kieltä?
Olen käyttänyt kesällä kotona veljien ja sisarien kanssa. Siellä käytän tasan suomen kieltä.
Montako sisarusta teitä on nyt? Meitä oon nyt kymmenen.
Ja kaikki osaavat suomea äidinkielenä?
Kaikki osaavat.
Oletko aktiivinen jossakin kveenijärjestössä?
En ole.
Etkö halua olla mukana silla tavalla?
En mie ole halunnt. Olen tehny paljon urheilua. En mie jaksanu enää sitä tehðä.
Kiitos!
Solveig Samuelsen Bente Imerslund haastatteli häntä Kipparifestivaaleilla
Solveig Samuelsen, sinä näytät olevan mukana vähän kaikessa täällä Kipparifestivaaleilla.
Mie olen myötä auttamassa nyt, mutta se ensimmäisen Kipparifestivaalin, jonka laitoima – siinä olin mie myötä sielä etupäässä, monen muun kanssa. Se oli ensi kerran ja met laitoima semmoisen maalin, että se oli helpommin niile toisile ko alethiin laittamhaan. Ja meilä oli kauheen paljon silloin, filmi ja kaikki, mutta ei ole ollu nyt jälkheen niitä filmii.
Onko kvääni sinun äidinkielesi?
Kvääni oon minun äidinkieli.
Kerro vähän kielestä kotona ja kun kävit koulua, millaista oli?
Met puhuima yhä kväänin kieltä kotona. Mie olen oppinu norjan kieltä ennen kuin aloin koulun. Mie olen ajatellu tänä päivänä, missä mie olen oppinu. Silloin jälkhiin sotaa se oli yksi tanskan tyttö, jonka nimi oli Solveig ja yksi ruotsin tyttö, jonka nimi oli Kreeta. Net olthiin niitten miehiin myötä, jotka rakennetthiin Finnmarkun ylös jälkeen palo. Ja net otethiin joka kerta minun myötä. Meiðän tuvalle tulthiin ja otethiin minun aina myötä. Ja sitten minun eno joka meni naimisiin yhden vaimon kanssa Sunnmøresta. Ja mie olin lapsenpiikana niile usein ja silloin mie olin oppinu norjaa. ennen kuin mie aloin koulun. Ja minulla ei ollut mithään vaikea koulussa, kun mie saatoin kieltä.
Onko täällä Pyssyjoella paljon ihmisiä, joiden kanssa sinä puhut kvääniä?
Mie puhun niiden vanhemmiden ihmisten kanssa joskus. Mutta se oon tullu niin kuin kohta enemmän puhua kaiken norjaa. Mie pruukan sanoa niile: Puhuma kväänin kieltä, mitä met puhuma norjan kieltä? Tet oletta kväänit Silloin alkavat naurahaan minule. Mutta ei se tee mithään jos nauravat, se oon leikkiä. Mie sanon leikissä, mutta mie meinaan,että net, jotka saattaa, pittää puhua.
Suurkiitos sinulle Solveig!
Noo, ole hyva!
Katso filmiä Kadonu loru
Vanha pyssyjokilainen kveeni-loru Kadonu loru
Filmi Kadonu loru kertoo Karinen vaikeasta työstä, kun hän etsii tätä vanhaa kveenilorua.
Bente Imerslund haastatteli häntä Alattiossa 14.04.07, seminaarissa, jolloin Kveenin kieliraati perustettiin.
Osa 1. Joosepin kveeni-suomi kultturityöstä Porsangissa. Suomen kielen opetuksesta. Miten saatiin kveeni-paikannimiä karttaan!
Osa 2. Jooseppi on ”sørkven” eli ”flyttkven”. Kven Østlandet – yhdistyksestä, noin 150 jäsentä. Kveenin kielen kieliratista.
Osa 1
- Pertin Aukustin Jooseppi eli Josef Lindbäck, olet porsankilainen. Mistä sinulla on niin hieno kveeninimi?
No minun esi-isä, Josef Lindbäck tuli Ruottista, ja – ja hänen poika oli Robert Lindbäck Pertti, ja minu isä oli Aukusti. Siitä syystä Pertin Aukustin Jooseppi.
- Hieno nimi! – Tiedän, että olet monta kymmentä vuotta toiminut kveeniasioissa Porsangissa. Mitä kaikkea olet tehnyt?
Olen tehny paljon. Ol, olen keränny paikannimiä siellä. Njaa – näitä kolmekielisiä asioita olen kunnassa tehny. Näitä – olin kunnassa kulttuuripäällikkö seittemen vuotta, kaheksen vuotta. Ja – ja sitte olin myös koulussa. Työskentelin näistä asioista. – Aloin suomen kiele, kieltä opettamaan, noo, kuuskymmentäkuusi, vapaaehtoisena aineena peruskoulussa.
- Oliko silloin yli neljäkymmentä vuotta sitten monta oppilasta?
Sill – oli paljon oppilaita, jotka puhuivat kotona suomea. Ja, jos silloin olisimme saat, saanu rahhaa ja opettajia, kirjoja, niin olis tämä meän kieli, kväänin kieli ollu elävä kieli vieläkin.
- Olen nähnyt Porsanki-kartan, missä on paikannimet kolmella kielellä. Kerro vähän siitä karttatyöstä!
Joo, tämä Statens vegvesen, ne kysyi meiltä, onko mahollista saa’a kolmella kiel-, kolmenkielisiä nimiä karttaan, ja – mie sitte starttasin tämän työn, ja keräsin, eh, sen verran nimiä, että on kolmen, kolmessa kartassa nimiä kolmella kielellä.
- Onko muista paikoista kun Porsangista sellaisia karttoja, virallisia karttoja, joissa ne henkil, joissa ne paikannimet näkyvät?
En ole varma, mutta mie luulen, että Statens kartverkillä on semmonen tarkoitus, että – että jatkaa tätä työtä. Mutta en ole nähny, eh, muita karttoja, joissa on kolmenkielisiä nimiä. Ja – mutta – on vaikeaa saa’a tähän, tähän hommhaan rahhaa, että sais kerätä. Se on, olis aika tärkeä asia, että saa’a net kovota – ennen ko menemme, menevät hautha(a)n ihmisien kanssa.
- Jotka tietävät näistä asioista?
Niin.
- Joo.
Osa 2
- Sanot olevasi sørkven eli flyttkven. (Nauraa vähän.) – Mikä se on, se sørkven?
Jaa. Ei – mie olen, mie olen kainulainen, mie olen kvæn, mie olen täältä pohjoisesta, mutta olen nyt siirtyny sinne Etelä-Norjan, Etelä-itä-Norjan Halteniin, siellä Ruottin rajalle, ja siellä – ei ole kovin monta kväänii, jokka oon siirtyny sinne, mutta – mutta mie – kesäisin siirrän, siirryn takaisin pohjoiseen. Mie olen täällä kesän, ja – ja etelässä talven, niin mie olen – sanon, että mie olen flyttkvæn.
- Voitko kertoa vähän tästä sørkven-järjestöstä, siis ne, jotka – kveenit, jotka asuvat Etelä-Norjassa? Millainen toiminta teillä on?
Meilä on yhdistys siellä Oslossa, jonka nimi on Kvæn Østlandet, ja sii – siinä on jäseniä koko Østlandista, koko Etelä-Norjasta, ja – ja meilä on suunnilleen, mie luulen siellä 150 jäsentä. Mutta ne – ne asuvat niin laajalle alueelle, että ei ole niin helppoo niitä saa’a kokoukseen. Mutta mie otan usein junan Haltenista Osloon – ja kokouksia. Sitte takaisin iltasin.
- Tunti sitten loppui seminaari, jossa puhuimme kveenin kielestä ja on perustettu kveeniraati, kvensk språkråd. Mitä ajattelet siitä?
No, minusta meni – meni hyvin, ja lup –. Lopputulos, s’oli hyvä eli ne päätettii, että he jatkavat tätä työtä, ja – mie toivon ja luulen, että nyt – me voimme kehittää tätä kieltä eteenpäin, ja – ja toivon sitä. Niin ko tiiät, mie olen ollu tässä kväänihommassa paljon vuosia, ja – minusta – mie tykkään, että olemme tullu nyt niin kauas – ko olemme.
- Oikein hyvä. Ja sinä tulet varmaan Etelä-Norjasta seuraamaan tilannetta?
Joo, tietysti. – Tietysti. Vaikka olen, asun siella kaukana, niin kyllä mie kuulen, miten se mennee, ja toivon, että ottavat yhteyttä minun kanssa, ko kehit, kehittävät tätä kieltä.
- Joo. – Paljon kiitoksia sinulle, Pertin Aukustin Jooseppi eli Josef Lindbäck!
Bjarne HuruBente Imerslund haastatteli häntä 20.09.06
Kuuntele, mitä hän kertoo monikielisyydestä Varangissa ja Porsangissa.
- Eräs porsankilainen nainen sanoi minulle kerran: Lapsena minä luulin, että on normaalia osata kolme kieltä ja käyttää vaikka kaikkia näitä kieliä samassa keskustelussa. Aikuisena huomasin, että tämä on jotain kummallista. – Bjarne Huru, sinäkin asut Porsangissa. Onko tämä luonnollinen kolmikielisyys tuttu sinulle?
Joo. Olen kuullut ja nähny, että ne ovat vaihtanut kieltä. Se voi olla mistä on kysymys, mistä he puhuvat, ja kenelle he puhuvat – niin äkkiä se muuttaa niinku suomesta tai kväänin kielestä, ja sitten voi muuttaa saamen kieleksi. Ja olen kuullu sellaistakin, että hän on puhunut suomen kielellä, ja toinen ihminen on vastannu saamen kieleksi ja kans norjan kieleksi. Että oon nähnyt, kuullut semmoisia ihmisiä, joka voi valita mitä kieli mie nyt haluan vastata, millä kielellä.
- Hyvin mielenkiintoista. Sinä olet vuosikymmeniä asunut siellä Porsangissa, mutta mistä olet oikeastaan kotoisin?
No, mie olen kotoisin eh, pieni kväänikylästä, Kallijoesta – se on Pohjois-Varangerissa. Ja siellä oli niin että – tietääkseni oli niin että, joko kylä oli suomenkielinen, tai norjankielinen tai saamenkieline – ei, kiele, kielinen.
- Siis kylässä puhuttiin oikeastaan vain yhtä kieltä?
Joo. Yhtä kieltä.
- Entä sitten kun juttelivat naapurikylän ihmisten kanssa?
No jos, jos naapurikyläläinen ei osannu suomea, niin piti käyttää norjaa. Jaa, mie luulen että oli niin että, joko puhuttiin – saamelaisten voisi puhua norjaa – jaa, kväänit puhuivat norjaa. Heillä ei ollu tätä, että voisi puhua suomea - saamea kieltä. Oli minulle oikein mielenkiintoista ja aivan uutta, kokemus tavata ihmisiä Porsangerissa, jotka oli kolmekielisiä, ja siksi minäkin sain halluun oppia saamen kieltä. Ja niin olen tehnytkin.
- Saamea olet siis oppinut Porsangissa aikuisena?
Joo. Mie olen tietysti käynyt kursseja, mutta lähtökohta oli tämä kokemus, että – että kieli, nämä kolme kielii kunnassa oli niin tärkeää.
- Kiitos sinulle, Bjarne Huru! On mielenkiintoista kuulla, kun sinä vertaat kielitilanteita eri Pohjois-Norjan kveenialueilla.
Osa 1. Kuuntele, kun iloinen mouruniemiläinen ämmi kertoo
Osa 2.
Souva, souva kalastusmerellä.
Montako kallaas onko siellä?
Yhen muorilla, yhen faaril,
yhen sisarella, yhen veljellä,
ja kaksi kalan pyytäjällä,
ja se on pieni Ylvar.
Foto: Liisa Koivulehto, Ruijan Kaiku
Saitko kalan, Ylvar? Kyllä saat. Jos nyt et saa, ko olet pieni, kyllä sie saat, ko tulet iso poika, tai kuitenki isompi. Sillon saat kalan. Sillon tullee ämmi sinne keittämhään kalan, tai pian keitämme sen kalan meren rannalla. Jaa, kyllä se tullee hauskaa, tai –.
Joskus lähet papan kans, ko sitte järven rannalle otatte sitte kalastustangon myötä, ja siellä tammukoita sitte kalastatta. Jaa pappa, että hän tykkää siitä. Me käymme meren rann, meren rannalla, ja – ja joskus pappa hakkee sitte maon, mao oon siellä jossaki tu’an takana tai pensaistelee – hakkee matoj, paljon matoj. Ja te otatta sitte maðot pienheen purkhiin ja otatta sitte särö poi ja lähettä ylös vaaralle kalastamhaa. Sitte pian oletta teltassaki. Koko yön. Ja sisarki lähttee myötä, Ilja lähttee myötä. Ämmiki lähttee myötä sillon. Olispa ihan somaa siellä kalan pyyttäät. Niin se oon. – Minkä laulun nyt pitäis ämmi laulaat sinulle? Pitäisköhän mie laulaat muuta lauluu? Tai minkäkon ämmi pitäis laulaat? Jos ämmi laulaa, laul – tämmöisen:
Karfhu n
Ei, mikäs, millälaila s’oli? Se oli:
Karhu nukkuu.
Karfhu nukkuu ittensä pesässä.
Ei se ole vaaralline,
jos me olema varovaiset.
Karhu nukkuu,
karhu nukkuu
talvipesässä.
Oi – nyt se tullee! Karhu tullee, tullee karhu nyt! Olli, mene noppeesti! Lauku tuonne ja sen toolin takaa! Jaksatko sen tehjjä, Ylvar? Kyllä se jaksaa sitä tehjjä. Sisarki, jaa, mene sisarki sinne! Karfhu tullee ottaa teitä. Tiiätkö, kuka se karfhu? Ämmi voi olla karfhu. Ämmi on monta kerttaa ollu semmone iso karfhu. Ja ottanu teitä sylhiin, tai ottanu teitä niskhaan. Eih, ei ämmi ota teitä niskhaan koskhaan. Ei ämmi uskalla. Ei ämmi jaksa ottaa ittensä lapsenlapsii niskhaan. Ei, ämmi ei ota teitä niskhaan!
Osa 2
- Kuka sinä olet, iloinen ämmi, laulaja ja kertoja?
Mie olen Kirstin Martinin Dakny, tai Dagny Olsen norjaksi että, nii ett’ minula on niinko kaksi, yhtälähin kaksi nimeä. Mie olen kotoisin – eh – tuolt Mouruniemestä. Mouruniemi on yheksäntoista kilometrii Pyssyjovesta ulospäin.
Foto: Liisa Koivulehto, Ruijan Kaiku
- Mitä se Mouruniemi on norjaksi?
Mouruniemi on Mårnes norjaksi. Jaa - mutta me lapsena sanoima aina Mouruniemi. Se on kumma se, että nimet muuttuvat näin. Me olima se – asuima siellä meren rannalla. Mouruniemi on semmosessa – sisälä semmosessa kopassa. Se koppa aina on – rässinen, niin että meren pohja tullee ylös – semmonen rässivuono siinä. – Jaa, joskus pääsimä venheellä ulos ja kalastamhaan tai pyytähään, niin kuten sanoima, pyytähään – mie sekoitan joskus tätä kieltä vähän (ler litt). Jaa, sieltä mie olen kotoisin – ja iloinen ämmi. Mie olen aina iloinen ämminä, ko lapsenlapset tulhaan, ja yritän niille opettaat sitte kväänin kieltä.
- Kirstin Martinin Dakny, mikä on sinun äidinkielesi?
Minun äitinkieli oon kväänin kieli. Se oli minula kielenä siksinko, noh – siksinko kouhluun aloin. Ko mä menin koulhuun, se en puhunu mithään muuta ko kväänin kieltä, ja mie niinko huomannu että muutki ei ymmärtänheet yhthään mithään norjaa, että – meilä oli k ..
- Olitko internaatissa?
Olin internaatissa, ja siellä asuin – seittemän vuotta, kaikki kouluvuojet. Ja ensi vuojet koulussa, se – ne oli ihan pahhiimet, ko kielettä alkkaa koulhuun ja, eikä ymmärrä mithään. Ehh, see – ne oli kauheen, se oli kauheen – ja sillälaila, se kyllä minä ajattelin mammaa kotona, pienenä lapsena. Jaa – eläminen kans jääpi koulussa – mie – semmoset muuriseinät ja katot, kyllä mä niitä tunsin kaikki yksittäin – mie en tiiä enää, mitä sanon. Ehh, se – se – olivat semmosia vuoðet, mitä ei ihmine haluis muistat. Ehh, kolmannessa luokassa – vast sillon aloin niinko ymmärremhään toisia puhujia ja tietähään niitä kansa. Että ensimmäisestä luokasta en muista en mithään, toisesta muistan vähän ja kolmannesta sitte alkoi maailma paranemhaan –.
- Dagny, nyt olet suomen ja kveenin kielen opettaja. Paljon on tapahtunut siitä, kun sinä olit pieni, avuton tyttö siellä Pyssyjoen internaatissa.
Jaa. Se on kauheasti maailma muuttunu. Se on kokhonasti toinenlainen nyt. Se ko mie ajattelen, että sillon ei ollu lupaa puhua suomee, ja nyt saan koulussa opettaat lapsille suomee. Mie aloin tämän suomen kielen opetuksen – eeh – peruskoulussa vuonna yheksänkymmentä, niin että – se on jo seittemäntoista vuotta – nyt olen opettanut kieltä. Eeh, jaa, siitä aikaisemmin olin ollu opettaja, eikö ykstoista vuotta, mutta ko tämä – aloin tämän suomen kielen opettamhaa, se väheni sitte net kaikki, matikka ja norjan kieltä ja kaikki muut pois siitä. Enää mie, enää mie – ja suomen kieli lisäänty’ ja lisäänty’, ja lapsii lisääntyi kansa.
- Missä kouluissa opetat nyt suomea – ja kveeniä?
Jaa, mie opetan nyt ehh – kieltä Ylipään, Øvre Altan koulussa ja Rässivuonon, Rafsbotnin koulussa. Yhtheensä minula on nyt kolmekymmentäkuus oppilasta yhtheen niissä kouluissa. Ja se oon Rässivuonon koulusta jo kuuvesta luokasta, ja Øvre eli Ylipään koulusta seittemästä luokasta, yhtheensä kolmetoista luokast, kolmestatoista luokasta. Niin.
Lapsena minula oli peili.
Ko kattoin peilhiin näin
mitä kansa puohais.
Oma kuva näkyi ja perheenki,
ämmii ja äijii näkyi.
Raamina oli koko kansan juuret.
Peilin eessä opettelin puhuhmaan
ommaa kieltä,
laulahmaan oman kansan äänelä,
opettelin ajattelehmaan,
olehmaan ihminen.
Seittemän vuotta elin kansan sylissä.
Uusi päivä koitti:
sunnuntai,
pyhäpäivä.
Aamula puhuin vielä meän kieltä,
illala en ennää.
Olin joutunu intternaathiin.
Olin joutunu koulhuun.
Peilin särjethiin,
näön sammutethiin.
Ryöstethiin kansan sylistä.
Gunnar Johnsen
Solveig Samuelsen, sinä näytät olevan mukana vähän kaikessa täällä Kipparifestivaaleilla. 
