Minun kesäpaikka – kirjoittanut av Gunn-Lill Johansen, Nordreisa
Viime kesänä aukustikuussa mie lähđiin Komagvärhiin. Sielä oli minun perheen kesäparatiisi. Kun mie olin nuori, minun faari vei hänen lapset ja vaimon Komagvärhiin joka kesä. Oli kaunis syyspäivä, taivas oli sininen ja aurinko pastoi lämpimästi. Matkala mie funteerasin paljon, koska minula oli hyvät muistot sieltä. Mutta kukka elethiin täälä ennen?
Minun ämmi ja äiji elethiin täälä ennen ko mie olin syntyny. Mie tulin vanhaan kartanhoon, mutta mie en pöläny mithään. Komagvär oli pieni kylä ilman isoi vaaroi. Pitkin tietä oli lamphaita.

Gunn-Lillin kesäparatiisi – äidin kotipaikka Komagvärissä. Gunn-Lillin äiti Dagmar Ingilæ syntyi ja asui täällä. Dagmarin vanhemmat oli Lise Baaso Ingilä ja Oskar Ingilä.
Tässä vanhassa Varangitalossa asuivat eläimet oikealla ja ihmiset vasemmalla.	Ingilä-perheen sauna.

Ko olin tullu sinne, ensistä mie pesin kartanon, sitte mie kävelin ulos. Mie häyđyin hakkeet vettä naapurilta. Sitte minun veli ja hänen poika ja vaimo ja minun sisar tulthiin Oslosta. Illala met kävelimmä jovele, ja sieltä näjimä ette jovessa oli paljon lohhee.
Oli soma olla ämmin kartanossa minun perheen kans. Eräänä päivänä minun täti ja eno tulthiin Vesterålista. Het annethiin minule kirjan,  jonka mie lukisin jos halluisin. Met juoima kaffii ja syömä vaffelii. Minun veli ja hänen peret lähđethiin. Nyt oli soma olla yksin ja mie aloin fundteerata minun ämmii, joka oli viisas ja soma nainen. Ushein hän luki suomalaista pipliaa kotona. Minun ämmi puhui vain suomii, mutta hän ushein sanoi meile norjaksi: ”Tulkkaa tänne!” ja ”Tulkkaa syöđä!” ja ”Älä sie pölkkää, lapsi!”.
Ja kuka muisteli muisteluksii? Se oli minun äiji. Kaikki lapset kuulthiin hänele. Ja ushein lapset kysythiin: ”Saamako istuut sinun sylissä?” Ja hän sanoi: ” Nyt mie pitäisin muistela….”
Mutta nyt feeria oli loppunu. Mie häyđyin lähteet Raishiin. Matka takasin oli pitkä, 65 miilii. Oli skonto Naavuonon vaarala, ja mie en nähny mithään tielä. Mie tahtoisin, ette mie asuisin Komagvärhiin likempänä. Mutta ensi kesänä jos mie elän, mie sikkaristi tulen takaisin minun ämmin kartanhoon. Sielä mie halluun aina kođatella minun perheen. Ämmi ja äiji oon poissa, mutta kartano seisoo. Mutta muistelukset heistä elethään. Het olthiin suomalaiset jokka siirythiin Tornionlaaksosta Ruiđhaan tuhatkaheksansata luvulla.

Katso Gunn-Lillin kertomus Uten føtter - Ingen røtter