Suomensukuiset kansat, kielet ja kulttuurit Suomen naapurimaissa
Katso, missä näitä kieliä puhutaan!
Suomi Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä • Kveenin kieli Norjassa
Meänkieli Ruotsissa
Karjala ja vepsä Venäjällä
Lue, missä näitä kieliä puhutaan!
 
Lytt til innledningen suomeksi norsk
Finka Pietarin liepeiltä Jakuuttien maassa Monimutkainen evakkomatka
norsk
 
Evakueringsreiser
Lähde: Toivo Flink
 
Finka Pietarin liepeiltä
Bente Imerslund haastatteli Salli Mari Iivarinen-Savoriinaa kesäkuussa 2001 ja toukokuussa 2004.

(Salli käyttää yleensä sanaa 'suomalainen' kun hän puhuu inkeriläisistä. Minä käytän kuitenkin sanaa 'inkeriläinen'. Kun norjalainen näkee sanan 'suomalainen', hän ajattelee lähinnä Suomessa asuvaa suomalaista.)

Finka Pietarin liepeiltä on 1997 ilmestynyt kirja. Finka on venäjää ja tarkoittaa ’suomalaista naista’. Kirja kertoo tavallisen inkeriläisperheen kovasta kohtalosta. Sota pyyhkäisee talon tyttäret ympäri suurta Neuvostoliittoa osoitteina Kasahstan, Siperia, Moskova, Viro, Karjala ja Suomi. Kaikki eivät siltä matkalta koskaan palaa. He kiertävät ympyrää, kun vihollisia on joka suunnalla. Kirja piirtää kuvan yhdestä sukupolvesta, sen kärsimyksistä, mutta myös iloista, lauluista ja runoista. Ja toivosta.

Kirjan tekijä, inkeriläinen Salli Mari Iivarinen-Savorina on vuodesta 1947 asunut Virossa.

Finka
Sallilta on ilmestynyt toinenkin kirja, joka kertoo hänen perheensä vaiheista 1900-luvulla.
   
Tärkeitä vuosilukuja Sallin elämässä
  • 1924 Salli syntyy.
  • 1929 Maatalouden kollektivisointi alkaa.
  • 1932 Sallin isä joutuu vankilaan, koska ei halua mennä kolhoosiin.
  • 1933 Sallin isä kuolee vankilassa.
  • 1934 Salli on vuoden sukulaisten luona Pohjois-Inkerissä.
  • 1936 Sallin perhe viedään rajavyöhykkeeltä pois Sisä-Venäjälle, Vologdaan.
  • 1938 Sallin perhe viedään Spankkovaan. Suomen kielen opetus lopetetaan koulussa.
  • 1941 Sota alkaa. Saksalaiset miehittävät Sallin kotikylän. Salli on viikon metsässä piilossa.
  • 1943 Syksyllä Salli viedään Viroon, jossa maaseudulla on rauhallista.
  • 1943 Salli viedään laivalla Suomeen.
  • 1945 Rauhansopimus. Inkeriläiset palautetaan tammikuun alussa Neuvostoliittoon. Salli joutuu Kalininin alueelle, Tveriin, kenkätehtaalle töihin.
  • 1947 Salli lähtee Viroon, jossa on sen jälkeen asunut.
  • 1948 Useimmat inkeriläiset joutuvat pois Virosta.

Takaisin

Lapsuus Suomen ja Pietarin välillä

Kyllä, minä olen finka Pietarin liepeiltä. Synnyin vuonna 1924. Me asuimme Pohjois-Inkerissä, Ohalatvan kylässä, jossa asui 300 perhettä. Ohalatva sijaitsee 10 kilometriä Suomen silloiselta rajalta ja 17 kilometriä Leningradista koilliseen.

Katso Inkerin kartasta missä Ohalatva sijaitsee

Koulu oli tätini talossa. Täti oli vuonna 1929 lähetetty Siperiaan, koska hän oli varakas ja häntä sanottiin kulakiksi. [K1] Hänellä oli ollut monta lehmää, ja meilläkin oli lehmiä. Monimiljoonakaupunki Leningrad oli hyvä markkinapaikka inkeriläisille maanviljelijöille. Isä kävi kaksi kertaa viikossa hevosella Leningradissa maitoa viemässä. Minä pääsin mukaan, jos minulle piti ostaa esim. uudet kengät. Kävin myös joskus äidin kanssa Leningradin torilla. Äiti oli maalaisihminen eikä osannut venäjää, mutta pystyi kertomaan, mitä tavarat maksoivat! Venäläiset arvostivat inkeriläisiä ja tekivät mielelellään kauppaa meidän kanssamme. Sanottiin, että suomalaiset olivat puhtaita, tarkkoja ja rehellisiä! Inkeriläiset miehet osasivat paremmin venäjää kuin naiset, koska miehet kävivät enemmän torilla. Kun äiti jäi yksin, hänen piti itse aina mennä torille.

Vuonna 1929 alkoi maatalouden kollektivisointi, ja sanottiin, että se oli vapaaehtoista. Isä ei halunnut heti mennä kolhoosiin, koska hänellä oli suuri perhe elätettävänä. Meitä oli kuusi lasta ja mummo. Isä kasvatti vielä vuoden itse viljaa ja perunaa. Yksityisen vero valtiolle oli kuitenkin niin suuri, että kaikki paitsi yksi lehmä ja vuodevaatteet menivät. Isä joutui sitten kolhoosiin, mutta häntä syytettiin siitä, että hän oli nuorena käyttänyt vierasta työvoimaa. Siis parikymmentä vuotta aikaisemmin! Isä oli vain 12 vuotta, kun hänen isänsä kuoli ja hänen ja mummon oli ollut pakko käyttää vierasta työvoimaa. Siitä isä sai 10 vuotta vankilaa, mutta hän istui vain vuoden jossain Volgan lähellä ja kuoli vankilassa vuonna 1933. Kun isä vangittiin, meillä oli kyllä hirveän raskas elämä, mutta äidin sukulaiset auttoivat meitä. Vuoden asuin heillä Lempalajärven rannalla.

Maailmankaupunki Pietari oli lähellä, mutta Sallille oma kylä oli tärkeämpi ...

NAAPURI OL PIETARI

Syntyisin oon sieltä mailta,
missä naapuri on Pietari
meidät ajettiin pois sieltä
se pyhä maa on Inkeri.

En kaipaa sitä suurta maata,
vain pientä esi-isiemme kolkkaa,
sen kansa mulle rakas on
heidän huolet sydäntäni polttaa.

 

Kuuntele mitä Salli kertoo:

Salli kertoo lapsuudestaan, ISalli kertoo lapsuudestaan I (kesto 10 min. 29 sek.)
Salli kertoo lapsuudestaan IISalli kertoo lapsuudestaan II (kesto 3 min. 17 sek.)
Salli kertoo kotikylästäSalli kertoo kotikylästä, josta kaikki Inkeriläiset joutuivat pois ( kesto 38 sek.)

Takaisin

Venäjän kieli

Vuonna 1932 menin kouluun ja kaikki opetus oli suomen kielellä. Osasin jo lukea ja kirjoittaa, koska olin oppinut vanhemmalta veljeltäni. Toisella luokalla alkoi venäjän kielen opetus. Se oli vieras kieli meille ja hyvin vaikea kieli. Suomen kielessä on vain yksi s, venäjän kielessä on kaikenlaisia ässiä. Kerran minulla oli sanelukokeessa 31 virhettä. Minulla oli muuten aina parhaat numerot, mutta sen kokeen jälkeen itkin hirveästi ja halusin lopettaa koulun. 7. luokalla alkoi kuitenkin mennä paremmin, ymmärsin enemmän venäjää, mutta en osannut puhua ollenkaan. Vieressäni istui kaksi virolaista tyttoä, ja he osasivat venäjää hyvin. He sanoivat, että kyllä me sinulle venättä [venäjää] opetetaan. 5. luokalta alkoi saksan kielen opetus ja 6. luokalta lähtien emme enää saaneet suomen opetusta. Kaikki opetus muuttui venäjäksi. Se oli vuonna 1938.

Kotona me puhuimme vain suomea. Nyt olen ollut 57 vuotta venäläisen kanssa naimisissa, ja kotikieli on ollut venäjä. Nyt kyllä osaan sitä!

Takaisin

Rajaseutupolitiikka

Vuonna 1936 rajaseudulta siirrettiin ihmiset pois, kauemmaksi Suomesta. Se oli sitä Stalinin rajaseutupolitiikkaa. Sanottiin, että 30 000 henkeä vietiin pois rajalta, kaikki inkeriläiset. Meidät vietiin Vologdaan, Sisä-Venäjälle, hyvin köyhiin kyliin, ja siellä oli vain venäjänkielisiä. Yhden vuoden asuimme siellä ja sitten tulimme pois. Vuonna 1938 meidät siirrettiin Spankkovaan, lähelle Hatsinaa. Spankkova oli ihan inkeriläinen kylä. Se oli kaukana Suomen rajalta ja luvattu inkeriläisille. Spankkovassa oli varakas kolhoosi, jossa oli kolme isoa navettaa ja 300 lypsylehmää, hyviä rotulehmiä. Lehmät lypsettiin koneella, ja sähkökin oli. Perunaa oli erittäin paljon.

Salli viser på kartet Se meidän kolhoosin johtaja oli sanonut: ”Nyt rakennetaan maitoputket Pietariin, ja sitten on meillä kyllä rahaa.” Siinä kolhoosissa oli rahapalkka. Meitä oli silloin kotona viisi lasta, ja kyllä äiti meidät kaikki vaatetti ja jaksoi hankkia meille ruokaa. Äiti oli peltotöissä, ja me lapset kävimme koulua. Katso kartasta, missä sijaitsee.
Salli näyttää kartasta ne paikat, missä hän joutui asumaan. Foto: Bente Imerslund
konfirmasjonssko Sallis søstre Elvi og Helmi
Katso, miten hienot rippikengät ostin ensimmäisellä palkallani! Kuvan omistaa Salli Mari Iivarinen-Savorina Sallin sisaret Elvi ja Helmi Siperiassa vuonna 1953
Kuvan omistaa Salli Mari Iivarinen-Savorina
 

Sota

Vuonna 1941 elokuun 16. päivä saksalaiset miehittivät kotikylämme. Me olimme viikon metsässä piilossa. Myöhemmin kaivoimme saksalaisille niitä kanavia, oli pakko kaivaa. Kolhoosin johtaja sanoi: ”Olkaa kylässä! Korjatkaa viljaa. Älkää menkö ketään pakoon! Alas tänne saakka vihollista ei päästetä. Leningrad on niin lähellä, kolmeksi vuodeksi riittää teille viljaa ja perunaa.” Lehmät, muut eläimet ja koneet vietiin pois saksalaisilta, Venäjän sisäosiin, miehet joutuivat armeijaan. Vanhukset ja lapset jäivät Spankkovaan. Suomi oli liitossa Saksan kanssa. Talvella 1941 saksalaiset alkoivat viedä inkeriläisiä Viroon. Oli pakko viedä pois, koska Spankkovassa oli rintama. Koko ajan oli tappeluja ja taisteluja. Spankkovassa meillä ei ollut mitään, saksalaiset ottivat kaiken pois, vuonna 1943 meillä ei ollut enää viljaa.

Takaisin

Evakkomatka Viroon, Suomeen ja takaisin Neuvostoliittoon

Meidät vietiin kuitenkin vasta vuonnna 1943 Viroon. Olin Virossa Klogan leirillä pari viikkoa, niin kauan kuin odotettiin laivaa. Sitten vietiin laivalla Suomeen 1943 syksyllä. Siellä olin Kylmäkoskella huonekalutehtaalla. Ensimmäisellä palkallani ostin hienot rippikengät!Tammikuun alussa vuonna 1945 meidät tuotiin takaisin Venäjälle. Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli tehty rauhansopimus, ja pykälä 10 vaati kaikki Neuvostoliiton kansalaiset ja evakuoidut ja internoidut pois Suomesta. Monet menivät pakoon Ruotsiin. He olivat saaneet tietää, että meitä ei päästetä kotiin. Kotia ei ollut. Oltiin Viipurissa – rajalla. Eräs upseeri sanoi meille: ”Me viemme teidät sinne, missä on asuntoja ja työtä, ja kun rauha tulee, pääsette kotiin”. Monet ihmiset, joilla ei ollut perhettä, juoksivat pakoon junasta pois. Meidät vietiin Kalininin alueelle, Tveriin. Siellä oli iso kenkä­tehdas, jossa tehtiin sotilaille saappaita. Siellä minä olin melkein kaksi vuotta töissä kirjan­pitäjän konttorissa. Vuonna 1946 kaikki alkoivat lähteä pois. Sai mennä, mihin itse halusi. Minä halusin Petroskoihin, ainoastaan siellä sai opiskella suomen kieltä, mutta Petroskoissa ei ollut tuttavia. Rahaa ei ollut, Karjalaan en päässyt, lähdin sitten Viroon, jossa asui eräs tuttava.

Takaisin

Minä jäin Viroon – sisaret joutuivat Siperiaan

Virossa olen sen jälkeen asunut. Vuonna 1947 menin naimisiin Aleksanderin kanssa. Hän on Pietarin venäläisiä, hän oli armeijassa ollut luutnantti. Meille syntyi kaksi poikaa, Jüri ja Sergei. Kotikielemme on venäjä, työkieleni oli viro, mutta en halunnut unohtaa äidinkieltäni. Opiskelin suomea, kuuntelin Suomen radiota, luin kirjoja ja puhuin aina suomea muiden inkeriläisten kanssa. Lasten ensimmäinen kieli on viro, sitä he puhuivat lastentarhassa. Toinen kieli on venäjä, ja he ymmärtävät vähän suomea. Poikamme Jüri oli vuonna 1968 armeijassa Kaliningradissa. Heidät vietiin Tšekkoslovakiaan, mutta niiden dramaattisten tapahtumien aikana hän oli onneksi Itä-Saksassa.

Vuosina 1946 –1947 tänne Viroon tuli paljon venäläisiä mm. kaivostöihin. Vuonna 1948 inkeriläiset joutuivat lähtemään Virosta pois, mutten minä, koska olin rintamamiehen kanssa naimisissa. Sisareni Helmi ja Elvi asuivat silloin Virossa, ja he joutuivat Siperiaan, he jäivät Novokusnetskissa junasta pois. Inkerinmaalle he eivät päässeet, inkeriläisten passissa luki suomalainen, me olimme ulkomaalaisia, kaikille oli passiin laitettu ei usallettu. Inkeriläiset eivät saaneet asua suurkaupungeissa, meitä pidettiin jotenkin pettureina. Me olimme kyllä Neuvostoliiton kansalaisia, mutta sittenkään meitä ei usallettu. Siperiassa sisareni opettelivat hitsaajiksi ja tekivät siellä sähköasemia. He tapasivat siperialaiset miehet ja perustivat perheen. Elvi muutti sieltä pois, kun mies kuoli. [P5] Hän on nyt Suomessa paluumuuttajana. Helmi on edelleen Siperiassa.

Kuuntele:

Salli kertoo VirostaSalli kertoo Virosta, jossa hän on asunut vuodesta 1947 - I (kesto 7 min. 5 sek.)
Salli kertoo Virosta - IISalli kertoo Virosta - II (kesto 2 min. 44 sek)
Haluatko kuunnella..Haluatko kuunnella, mitä Salli ajattelee identiteetista ja kielistä? (kesto 3 min. 47 sek.)

Lue enemmän paluumuuttajista!

Kieli ja identiteetti

Inkeri on ensimmäinen kotimaani, se on veressä, ja sitä kaipaan aina. Olen Inkerin suomalainen - passissa on aina lukenut suomalainen. Mutta nyt minulla on täällä Virossa iso perhe, enkä lähde Suomeen paluumuuttajana, vaikka olen jo saanut luvan. Mieheni ja minä olimme kauan töissä, meillä on hyvät eläkkeet. Puhun venäjää hyvin, mutta kun kävin Pietarissa, mieheni sukulainen sanoi: ”Sinä olet kuin ulkomaalainen. Et sinä voi mennä taksia tilaamaan, ne ottavat sinulta heti kaksin­kertaisen maksun.” Viroa puhun vapaasti, mutta sekoitan viron ja suomen kielet, ne ovat niin samanlaisia. Virolaiset kuulevat heti, että olen suomalainen, viro on enemmän laulava kieli, suomi on vähän kovempi.

Minun lapseni ovat Virossa syntyneet ja kasvaneet, heillä ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Venäjällä he ovat käyneet vain vierailulla, mutta Viro on heidän kotimaansa.

Vastaa kysymyksiin!

  1. Miten lähellä Suomi oli Sallin lapsuudenkotia?
  2. Miksi Sallin täti oli lähetetty Siperiaan?
  3. Miksi Sallin vanhemmat kävivät Leningradin torilla?
  4. Mitä venäläiset sanoivat inkeriläisistä?
  5. Miksi Sallin isä ei halunnut mennä kolhoosiin?
  6. Mitä Salli ajatteli koulussa venäjänkielestä?
  7. Miksi Salli osaa nyt venäjää hyvin?
  8. Miksi inkeriläiset siirrettiin rajaseudulta pois?
  9. Millainen kolhoosi oli Spankkovassa?
  1. Miksi inkeriläisiä vietiin Viroon?
  2. Mihin maahan inkeriläiset vietiin Virosta?
  3. Milloin heidät vietiin takaisin Venäjälle?
  4. Mihin Salli joutui?
  5. Missä Salli on asunut vuodesta 1947?
  6. Mikä on Sallin miehen äidinkieli?
  7. Mihin Sallin sisaret joutuivat
  8. Mitä Sallin passissa lukee?
Mummoni Eeva Iivarisen opettavaisia sananparsia

Kun lapset ulkona riitelivät ja äitini halusi lopettaa riidan, mummo sanoi:

Keskenään koirat huavoi nuoloot.
[Keskenään koirat haavansa nuolevat]

Jos lapsen piti oppia jotain eikä heti osannut, lapsi valitti. Mummo sanoi vain:

Ei kukkaa sepäksi synny.
[Ei kukaan sepäksi synny]

Minulla oli erittäin hieno puku, jota aina halusin käyttää. Mutta mummo sanoi, että semmoista hienoa kirkkopukua ei saa joka päivä käyttää.
Mikä on kirkon kimputusta, se ei ole riihen rimputusta

Häntä, joka on kerran joutunut kiinni kielletystä teosta, epäillään useasti, kun etsitään syyllistä. Pikkuveli söi aina sokeriastian tyhjäksi, kun juotiin kahvia tai teetä. Kun hän kerran väitti, ettei hän ollut tehnyt sitä, niin mummo sanoi:
Kuka kerran keksitään sitä aina arvellaan.

Kun aikuiset käskivät meitä lapsia tekemään jotain, esim. poimimaan marjoja, mummo sanoi, että syömisen edestä pitää jotain tehdä. Jos haluaa saavuttaa jotain, sen eteen on tehtävä työtä.
Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.

Kuka toisel kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankijaa.

Laiska pitää lukua tekemistään töistä.
Laiska töitään luvetteloo.
[Laiska töitään luettelee]

Ei tieto tielt työnnä, eikä oppi oijaa kuata.
[Ei tieto tieltä työnnä, eikä oppi ojaan kaada]

Yhen talon koira ellää, kahen talon kuoloo.
[Yhden talon koira elää, kahden talon kuolee]


Kuuntele, mitä Salli kertoo mummonsa sananparseista?Kuuntele, mitä Salli kertoo mummonsa sananparseista. (kesto 3 min.)

 

Takaisin

Salli Mari Iivarinen-Savorina: INKERI Olen kotoisin Inkerinmalta

Olen kotoisin Inkerinmaalta,
miksi olen nyt kodditon?
Kahden suuren tyrannin syystä
on kansani onneton.

Olen kotoisin tältä vuosisadalta,
jolloin sodat raateli maan,
tuhos tuhannet kodit ja kansat,
monet koskaan ei toivukaan.

Olen kotoisin lapsuudesta,
nyt jo harmaahapsinen.
elän muistoissa tuon ajan,
takaa vuosikymmenien.

 

Olen kotoisin Inkerinmaalta,
eihän sellaista kartalta tarkista,
joskus oli se meille koti,
äidinkieli ja kotikamara.

Olen kotoisin kukurien joukosta
kotiperukkaa muistelevaa.
Kansani herää jo vuosien unesta,
miten käy sinun Inkerinmaa?

Salli Mari Iivarinen-Savorina: KESÄJUHLAT 90

Inkerinmaalta ja Karjalasta
ja Suomesta kotoisin ollaan
Ruotsista ja Amerikastakin
tänne kesäjuhlille tullaan.

Tää Juhannus on riemun juhla
meidän heimollemme
muistuu juhlat entisajan
koko kansallemme.

Täällä Tuutarin kauneilla kukkuloilla
entisellä Inkerinmaalla
kauniit kansanlaulut kaikuu
riemusta kansa taas laulaa.

Jakuuttien maassa
Aino Kemppinen, elämää kokenut, värikäs inkeriläinen Rosmittala
  Inkeriläiset kutsuvat kylää Rosmittalaksi, vaikka kylän nimi kyltissä näyttää vähän erilaiselta
Foto: Bente Imerslund 2001

Aino Kemppinen, elämää kokenut, värikäs inkeriläinen

(Bente Imerslund haastatteli Ainoa tammikuussa 1998, lokakuussa 2001 ja lokakuussa 2003)

Minä olen Yrjö Matinpoika Kemppisen miniä. Omaa sukua olen Terävä ja synnyin vuonna 1938 täällä Rosmittalan kylässä. Se sijaitsee noin 40 kilometriä Pietarista itään päin. Olen ihan suomen­kielinen, niin kuin isä, äiti ja kaikki isovanhemmat myös. Koko suku on inkeriläinen. Yksi esi-isä tuli Parikkalasta, Suomen rajan läheltä. Venäjän kieltä opin vasta jakuuttien maassa Siperiassa, viisitoista kilometeriä täältä, kun oltiin evakkomatkalla. Nykyään inkeriläiset menevät venäläisten kanssa naimisiin ja venäläistyvät.

Lue yllä olevaa tekstiä hyvin. Kiinnitä huomiota kieliin ja kansallisuuksiin. Tee sitten tämä testi katsomatta tekstiä! Onnea vaan!

Nyt olen jo yli 60 vuotta. Minulla on kaksi lasta, Iira ja Toivo, hekin ovat suomenkielisiä. Kun he olivat nelivuotiaita, he eivät vielä osanneet venäjää. Sitten kun he kasvoivat suuremmiksi ja menivät kouluun, he oppivat venäjää. Molemmat käyvät työssä. Mieheni on Matti ja hänen kanssaan olen nyt eläkkeellä. Matti meni nyt saunaa lämmittämään, ja sinä saat oman vastan. Muista, että saunassa pitää röpytellä vastan kanssa. Matti tekee joka kesä koivusta vastat, ja panee ne luhtiin kuivumaan.

 

Lue Ainon miehen isästä, Yrjö Kemppisestä
Katso, missä Rosmittala sijaitsee!
Aino kertoo omasta perheestä Aino kertoo omasta perheestä
Aino kertoo saunastaAino kertoo saunasta
Ainon mies Matti menossa saunaa lämittämään.
Foto: Bente Imerslund 2001
Aino saunansa edessä Foto: Bente Imerslund 2001

Takaisin

Evakkomatka Siperiaan, jakuuttien maahan [E3]

Täältä me lähdettiin maaliskuussa 1942 [Aino sanoi neljäkymmentätoist!], kun minä olin vajaa neljä vuotta vanha. Ensin mentiin junalla, matka kesti noin kuukauden, ja sitten Lenajokea ja Olinjokea myöten laivalla.Yhteensä kuukauden verran. Sitten päästiin sinne, mihin meidät laitettiin asumaan. Pienessä kylässä Uustalinjok me oltiin kahdeksan vuotta ja toisessa pienessä kylässä vuoden. Kylä sijaitsee Lena- ja Olinjokien välillä siellä, missä Olinjoki loppuu. Olimme keskellä jakuuttien maata, kylmän meren rannalla. Minä olin lapsi ja kävin koulua, jossa oli tietysti vain venäjän kielen opetusta. Perheessä me puhuimme aina suomea keskenämme.
- Millä tulitte toimeen?
- Siellä severissä [sever on venäjää ja tarkoittaa 'pohjoinen'] oli aina kalaa, ja vanhempani pyysivät kalaa ja suolasivat sitä. Kalat pantiin pyttelöihin [tynnyreihin]. Laiva kävi kaksi kertaa kesässä. Ne kalapytyt pantiin siihen laivaan, ja laiva vei ne suureen linnaan [kaupunkiin]. Kalasta saimme rahaa.

Meillä oli suuri huone, jossa oli kylmä. Puita piti hakea, ja lunta oli paljon. Kun pantiin sinne liittaan [plita on venäjää ja tarkoittaa 'uuni'] puita palamaan, ne eivät palaneet. Kaikki tulimme sairaiksi, isä ja äiti vain olivat sängyssä, eivät päässet ylös. Saatiin lääkäri, isä ei jaksanut kävelläkään, ja hänet pantiin kelkkaan. Äiti jaksoi vielä kävellä. Heidät pantiin sairaalaan. Minä olin vielä terve, ja minut täti tahtoi ottaa itselleen. Sanoin, että en minä lähde. Minutkin pantiin sinne sairaalaan! Sairaalassa olin isän ja äidin kanssa kuukauden päivät, sitten äiti tervehtyi, me päästiin kotiin. Isä oli kolme kuukautta siellä ja miltei kuoli. Tuotiin sellainen valkea paita isän kuolinpaidaksi, mutta ei hän kuollut! Isän hampaat kaikki häilyivät. Sitten annettiin kaikenlaisia vitamiineja. Hampaita oli isällä lopuksi jäljellä vain 12. Hänellä oli vissin keripukkia.

Poroja ja koiria oli jakuuteilla paljon, muttei muita eläimiä. Kun ajettiin koirilla, käytettiin pitkiä ja korkeita kelkkoja. Yhteen pitkään nuoraan oli pantu 6–7 koiraa. Ajettiin myös aleneilla [alien on venäjää ja tarkoittaa 'poro']. Siellä jakuuttien maassa meillä oli ihan hyvä suhde jakuutteihin, ei mitään pahaa. Joka päivä meillä kävi naapurin poika, ja meillä hän oppi suomea. Kun laiva tuli ja me lähdettiin kotiin päin, hän tuli meitä saattamaan.

millaista oli jakuuttien maassa IAino kertoo, millaista oli jakuuttien maassa I

millaista oli jakuuttien maassa IIAino kertoo, millaista oli jakuuttien maassa II

millaista oli jakuuttien maassa III Aino kertoo, millaista oli jakuuttien maassa III


Kotimatka

Kotimatka Siperiasta piti itse maksaa, ja isä sanoi: Mistä me saadaan niin paljon rahaa, että pääsisimme kotiin? Äiti sanoi, ettei tässä mitenkään saada tarpeeksi rahaa. Tuvassa elettiin ja rahaa säästettiin. Leipää kuivatettiin ja pantiin säkkeihin matkaa varten. Isällä oli kolme ja äidillä kaksi työtä. Äiti ompeli pitsejä, minä kaupittelin ja möin niitä junassa. Kuljin junalla edestakaisin ja siitä minä sain leipäpalan.

Paluumatkalla Siperiasta meillä oli sitä kuivattua leipää mukanamme. Mentiin samaa reittiä kuin yhdeksän vuotta aiemmin. Joki loppui ja kaksi päivää piti mennä autolla, ennen kun tuli rautatie. Tultiin Pietariin, mutta emme päässet tänne kotikylään, meitä ei otettu vastaan. Mentiin Karjalaan, Sortavalasta eteenpäin, Pitkärannan kaupunkiin. Pitkärannassa oltiin vajaa kolme vuotta, ja sielläkin kävin koulua. Kun tultiin takaisin tänne Rosmittalaan, talossamme asui venäläisiä. Taas meidän piti hommata uutta taloa.

- Kaipaatko koskaan sinne jakuuttien maahan?
- No, en kaipaa, mutta kyllä tekisi mieli mennä sinne katsomaan, miten siellä nyt eletään.

Takaisin

Yhteyksiä Suomeen

Kahdeksan vuotta sitten lähti joitakin sukulaisia paluumuuttajina Suomeen. Olen käynyt heitä tapaamassa Lahdessa ja Seinäjoella monta kertaa.
- Muuttaisitko sinäkin Suomeen?
- Minä voisin elää sielläkin, mutta mitä minä etsisin sieltä Suomesta? Vatsa on täynnä, täällä ovat perheeni ja ystäväni. Tässä kylässä käyn joka sunnuntai kirkossa, ja pappi puhuu sekä suomea että venäjää. Joka kuukausi käyn Inkeri-seuroissa. Kun Suomesta tulevat saarnaajat, seuroissa pidetään kokouksia ja rukoillaan ja lauletaan. Minä olen jo vanha, minun pitää kohta mennä jo taivaaseen.

Aino Kemppinen og Šuša ~ Susanna Haimi
Inkeriläiset ystävättäret Aino Kemppinen ja Šuša ~ Susanna Haimi
Foto: Bente Imerslund 2001
Lue enemmän paluumuuttajista! 

millaista oli Inkerinmaalla Siperian jälkeenAino kertoo, millaista oli Inkerinmaalla Siperian jälkeen

 

Ainon luona oli käymässä kaksi ystävää, joilla oli omia juttuja...

Šuša ~ Susanna Haimi

Olen syntynyt täällä, 75 vuotta sitten. Nyt olen eläkkeellä. Kolme kertaa kävin Suomessa, nyt on matka liian kallis. Paljon inkeriläisiä asuu tässä kylässä. Melkein kaikki tulivat takaisin, ne, jotka olivat siellä maailmalla. Evakkomatkalla olin kuukauden laivalla, kuukauden junassa. En tiedä, miksi meidät ajettiin sinne Kamsjtšatkaan, kai koska olimme inkeriläisiä. Meitä oli monista kylistä. Olimme Kamsjatkalla yhdeksän vuotta. Ajattele, sieltä näkyy Japani! Siperiasta tulimme pois vuonna 1951. Silloin meitä ei otettu vastaan. Vanhemmat halusivat kotiin, kotiin. Olimme Karjalan Pitkärannassa. Vasta vuonna 1956 annettiin lupa suomalaisille tulla omille mailleen.

Viktor Ivanovitsj Nautsjenko

- Asun Pietarissa, mutta olen kotoisin tästä Rosmittalan kylästä. Nautsjenko on ukrainalainen sukunimi. Isä oli ukrainalainen, äiti inkeriläinen, on minussa venäläistäkin verta.
- Miksi puhut enemmän suomen yleiskieltä kuin Aino ja Šuša?

- Olen opiskellut suomea Pietarin yliopistossa. 32 vuotta sitten suoritin tutkinnon. Olen opettanut koulussa, nyt opetan iltakursseilla suomea venäläisille ja inkeriläisille, jotka haluavat lähteä Suomeen paluumuuttajina. Olen jonossa Suomea varten, mutta en tiedä numeroani. Ehkä pääsen suoraan vanhainkotiin!

Siperiassa olin minäkin, 14 vuotta. Olin neljä vuotta kun lähdin, 18 kun tulin takaisin. Sinne meidät vietiin, takaisin piti tulla omilla rahoilla! Stalinin politiikka oli sellainen, että suomalaisia piti laittaa kauemmaksi tästä rintamalinjasta, kauas pois Suomesta. Täältä ajettiin melkein kaikki suomalaiset pois. Silloin emme ymmärtäneet mitään korkeasta politiikasta.

Viktor og Ainos mann Matti Kemppinen
Viktor ja Ainon mies Matti ottavat pienet saunan jälkeen. Foto: Bente Imerslund 2001
Viktor Viktor på et torg i St. Petersburg
Viktor Pietarin eräällä torilla.
Foto: Bente Imerslund 1998
Viktor eräällä Pietarin kauneimmista metroasemista.
Foto: Bente Imerslund 2001

Vastaa kysmyksiin!

  1. Mikä on Ainon äidinkieli?
  2. Missä Aino oppi venäjää?
  3. Miksi inkeriläiset nykyään puhuvat vähemmän suomea?
  4. Mikä on Ainon lasten äidinkieli?
  5. Kuinka vanhana Aino lähti evakkomatkalle?
  6. Mikä oli Ainon perheen kotikieli Siperiassa?
  7. Miksi koko perhe sairastui?
  8. Mitä Aino sanoo jakuuteista?
  9. Mikä oli Ainon perheen tärkein ruoka paluumatkalla Siperiasta?
  10. Miksi Aino ei muuttaisi Suomeen?
Kelkka on hyvä kulkuväline!
Viktor juttelee entisten
naapureiden kanssa.
Foto: Bente Imerslund 2001
Typiske ingermanlandshus Typiske ingermanlandshus
Tyypillisiä inkeriläistaloja Rosmittalan kylässä. Foto: Bente Imerslund 2001

Monimutkainen evakkomatka

Martta joutui käymään 1. luokan neljä kertaa

Martta on syntynyt vuonna 1935. Hän on kotoisin Pietarin alueelta. Hänen tyttärensä Orvokki (pseudonyymi) kertoi lokakuussa 2003 äidin monimutkaisesta evakkomatkasta.

- Miksi äitisi kävi neljä kertaa ensimmäistä luokkaa?
- Juuri silloin kun äiti täytti seitsemän vuotta ja meni ensimmäistä kertaa kouluun, opetus oli venäjän kielellä. Vaikka kaikki lapset olivat inkeriläisiä, suomi oli kielletty. Vuoden hän oli koulussa, mutta sitten tuli sota, saksalaiset tulivat Inkerinmaalle ja veivät inkeriläiset Viron kautta Suomeen. Siellä äiti meni taas ensimmäiselle luokalle, koska hän ei osannut kirjoittaa latinalaisilla kirjaimilla. Suomessa hän oli kaksi vuotta. Opettaja oli rauhallinen ja iloinen, ja äiti piti suomalaisista oppikirjoista. Koko elämänsä hän on kertonut minulle, kuinka kauniita suomalaiset kirjat olivat. Koulussa pidettiin kauniita juhlia, esimerkiksi ennen pääsiäistä ja joulua. Kuinka paljon olikaan rakkautta ja lämpöä siellä suomalaisessa koulussa!

Mutta, mutta, Suomesta perhe joutui evakkomatkalle Siperiaan, ensin Palinskin piiriin, lähelle Moskovaa, sitten Novosibirskiin. Siperiassa äiti ei päässyt kouluun, vaan oli leirillä. Koko perhe oli pakkoasutusleirillä. Äiti vielä muistaa sen rauta-aidan. Leirillä kuoli paljon ihmisiä nälkään.

Äidin isä onnistui lähettämään vanhemmat lapset, 16-, 13- ja 9-vuotiaat, puutavaravaunulla Siperiasta Viroon. Äitini oli silloin 9-vuotias. Nytkin äiti ajattelee, miten se oli mahdollista. Koska vanhemmat itse eivät päässeet pakoon, he eivät lähettäneet pienempiä lapsiaan pois. Vihdoin äidin vanhemmat pääsivät itsekin Viroon ja löysivät itselleen talon, töitä ja ruokaa. Äiti pääsi yhden vanhan mummon luokse työhön. Aamulla piti nousta neljältä, ja silloin alkoi hänen työpäivänsä. Kun minä olin pieni ja äiti herätti minut, hän kysyi aina, olinko minä jo nukkunut tarpeeksi?

Virolaisessa koulussa äiti oli alle vuoden, ja taas hän oli ensimmäisellä luokalla. Sitten hän pääsi Venäjän Karjalaan, jossa hän kävi nyt neljättä kertaa ensimmäistä luokkaa. Vihdoin hän pääsi koulun toiselle luokalle! Hän luki aina paljon.

Työ ja musiikki

17-vuotiaana äiti meni iltakouluun, missä hän opiskeli taas venäjän kielellä. Hän tuli Leningradiin, meni ammattikouluun, ja hänestä tuli hyvä ompelija. Hän osasi ommella kaikenlaisia vaatteita ja hänestä tuli ompelutehtaan johtaja. Mutta liian paljon piti ommella, sekä työssä että kotona, se oli hyvin raskasta. Äiti on hyvin taitava käsistään ja hän meni teknilliseen instituuttiin töihin.

Nuorena naisena äiti asui Karjalassa. Hän luki lehdestä, että sinne Karjalan voi tilata viulun postitse. Hänellä oli kova into opiskella musiikkia, joten hän tilasi viulun ja maksoi sen ensimmäisellä palkallaan. Sitten hän meni metsään pakoon, jottei kukaan kuulisi, kun hän opetteli viulun soittoa.

Joitakin vuosia sitten minä ostin hänelle Suomesta pienen sähköpianon, joka maksoi 300 markkaa. Se oli kaksi kertaa enemmän kuin minun kuukausipalkkani! Kun elämä helpottui, ostin hänelle ison pianon.

Neuvostovallan aikana äidillä oli täällä Venäjällä ihan hyvä eläke, mutta perestroikan jälkeen elämä muuttui vaikeammaksi, ja hän muutti Suomeen.

Lue enemmän paluumuuttajista!

 

Sanoja:
pakkoasutusleiri
viulu
into
perestroika
leir hvor man var nødt til å bo, en del av systemet med tvangsbosetting i Sovjet
fiolin
iver
perestroika – den tida da man begynte å fornye Sovjet-systemet, ca 1885-1991

 

Vastaa kysymyksiin!

  1. Miksi suomenkielinen Martta ei oppinut suomea koulussa?
  2. Miksi Martta joutui Suomessa taas 1. luokalle?
  3. Millaisia muistoja Martta on suomalaisesta koulusta?
  4. Miksi Martta meni metsään soittamaan viulua?
  5. Miten vanhana Martta pääsi Viroon?
  6. Minkä ammatin Martta oppi Leningradissa?
 
Nettredaktor og vevskredder: Bente Imerslund, web (at) finsk.no eller benteime (at) online.no